Mölleissä, osa 2

Magdan kanssa on treenailtu taas hiukan ahkerammin, loppuviikolle tulivat kolmet varsin mainiot treenit. Lauantaina illalla seitsemältä satoi, oli satanut siihen mennessä jo pari tuntia. Kenttä paikoin lainehti, mutta muutamissa kuivemmissa kohdissa saimme tehtyä mukavasti seuraamiset yms., Magda kun kiertää isompia lammikoita. Olin ihan huippuiloinen, että aivan reilusta sateesta huolimatta Magda teki ja toimi, oli paikoin vähän ylävireessä jopa! Tosin nostatin sitä enemmän kuin yleensä, otin useita luoksetuloja (niiden lammikoiden yli, silloin veti laukalla niin että vesi roiskui) ja osan niin, että lähdin karkuun ja Magda sai jahdata minua. Tanssitin ja leikitin liikkeiden välissä, eikä treenaamisessa ollut mitään ongelmaa. Muutos alkukeväästä on suuri, ja olinkin todella iloinen näistä treeneistä. Myös jäävät teki reilusti ja paikalla makuukin treenin lopussa sujui kivasti.
Yleisesti ottaen jäävissä on vielä epävarmuutta (tai sitä tuli kun sössin ne, alkukeväästä ne olivat kunnossa jo), mutta suunta on oikea - treeneissä jo noin 80 prosenttisesti menevät oikein, ja kokonaisenakin saa tehtyä onnistuneita suorituksia, kunhan alle ottaa ensin osia.
Ääntely paikalla makuussa on toisinaan edelleen ongelma; joskus se vaikuttaa malttamattomuudelta (treenin alussa), joskus taas epävarmuudelta (liian vaikea harjoitus?)- ja toisinaan, aika usein onneksi, ääntä ei ole ollenkaan. Joka tapauksessa tässä riittää työstettävää edelleen.

Dave pääsi lauantaina myös sadetreeneihin, mutta sen kanssa kävimme ensin yhteisellä kävelyllä kahden tutun ja yhden uuden treenikaverin ja koiriensa kanssa. Mukana oli siis Davelle vieras uros, kun lähdimme porukalla sateiselle remmilenkille. Ihan alkuun, kokoontumispaikalla, Daven harja oli pystyssä. Hyvin se silti otti minuun kontaktia, ja harja laski pian. Koko lenkin ajan se kyllä piti tätä uutta tuttavuutta silmällä, mutta eipä siinä sen enempää. Ei rähissyt, murissut tms., vilkuili vaan välillä.
Yleisesti ottaen lenkki meni kontaktissa, otin seuraamista siinä hyvän häiriön alla, ja Dave pystyi kyllä keskittymään. Eteenpäin on siis tultu Davenkin kanssa! Toki tämä lenkkikaveri oli aivan ihanteellinen, koska ei hakenut Daveen lainkaan kontaktia eikä muutenkaan ole rähisevää tai pullistelevaa sorttia. Uros kuitenkin, ja sen asian Dave laittoi saman tien merkille.
Lenkin jälkeen ottettiin Daven kanssa vielä pienet tokoilut, sade jatkui mutta Davea se ei ole koskaan häirinnyt.

Sitten Magdan möllitokoiluihin. Olimme toista kertaa ylituomari Tuija Seren järjestämissä mölleissä, edellisistä on reilu kuukausi. Kuvittelin, ettei minua tällä kertaa jännittäisi, mutta noin tuntia ennen lähtöä oli kotona olo taas kuin teuraaksi oltaisiin viemässä. On tämäkin kiva harrastus! Mutta tuttuun tapaan paikan päällä olo helpotti, Magda oli niin rento ja oma itsensä, että sain siitä voimaa. Ja kyllä, se voisi ihanne tilanteessa mennä toisinkin päin - että minä kykenisin tukemaan koiraa..

Pisteitä tuli enemmän kuin viime kerralla, palkkaa annoin vähemmän. Jäävät olivat viimeksi ihan levällään, nyt paremmat, mutta edelleen hieman epävarmat. Magda toimi paremmalla vireellä, viimeksi oli kyllä varsin tarkka mutta hieman unisen oloinen. Hallilla toisinaan kuultavia innokkaita "kiljahduksia" ei sentään kuultu. Hyvä!


Tuomari: Tuija Sere (tokon virallinen ylituomari)
Paikka: Teollisuusalueen parkkipaikka Peltolassa Turussa
Osallistujia ei laitettu paremmussjärjestykseen, koska esim. palkkaa sai käyttää harkinnan mukaan. Paras onkin verrata omaan tasoomme, ja eteenpäin on taas tultu.

Luoksepäästävyys: 10
(Oikein mallikas. Hiukan oli peppu nousta maasta, kun tuomari kyykistyi eteen, mutta painui takaisin. Magda piti kontaktia minuun vaikka tuomarin silittely selvästi miellytti ja innosti.)

Paikalla makaaminen (1 min): 9
(Nopeat ja hyvät siirtymät sivulta maahan ja maasta istumaan ekoilla käskyillä, pysyi hyvin maassa mutta vinkumisesta lähti piste, vaihtoi myös lonkka-asentoon, mutta siitähän ei pisteitä mene kerran tehtynä.)

Seuraaminen kytkettynä: 9
(Saimme viimeksi saman arvosanan, mutta itse olin tähän tyytyväisempi juuri paremman vireen vuoksi. Minusta ihan kelpo seuraaminen! Ihme ja kumma, Magda osaa juosten seuraamisen vain näissä "kokeissa" - treeneissä tuppaa yleensä edelleen poikittamaan tai innostumaan, jolloin edistää. Taluttimetta seuraamista ei tässä ollut. Vinkiksi sain hakea vielä paremmin sitä liikkeen rytmiä, joka sopii koiralle. Esim. käännökseni olivat hiukan hitaita, eikä Magda ollut varma, olinko pysähtymässä ja tekemässä perusasentoa vai kääntymässä, joten oli jossain kohdassa jo vähällä istua.)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 6
(Jäävistä en odottanut suuria, koska treeneissäkään eivät vielä aina mene nappiin. Iloinen olin, koska kummassakin jäävässä liikkeessä Magda teki hyvän seuraamisen ja tarjosi heti oikeaa liikettä. Meni ensimmäisestä käskystä, mutta epäusko iski ja nousi ylös, jolloin käskin uudelleen -> meni ja jäi.)

Luoksetulo: 9
(Viime kerralla oli luoksetulossa lähdössä mukaan, nyt jäi hyvin, mutta pientä vikinää kuului. Perusasento aavistuksen vino. Laukalla tuli ja nopsaan haki paikkansa, hyvä!)

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8
(Jääviä vaivaava epävarmuus näkyi siinä, että seisahtui turhan hitaasti. Kun jo seisoi, kehän laidalla toinen koira rähähti, josta Magda otti pienen häiriön, heilahti. Pysyi kuitenkin. Hyvä tyttö!)

Estehyppy: 5
(Meidän bravuurimme ei mennyt tällä kertaa ihan putkeen, mutta oma mokani. Magdalla on hurja hyppyinto, joten lähestyn estettä aina varovasti. Nyt kaarsin kyllä aiemmin saamieni ohjeiden mukaisesti sivusta, mutta jäin sitten turhan kauas esteestä - treeneissä hyppäytän selvästi lähempää. Magda juoksi heti käskystä hypylle ja hyppäsi kauniisti, mutta oli tulla sivulta jo takaisin, ilmeisesti siksi koska olin niin kaukana. Mölleissä kun ollaan, otimme uusinnan tästä, ja siitä tuli priimasuoritus, jonka sitten palkkasin.)

Kokonaisvaikutus: 9
Tuomarin mukaan meillä meni Magdan kanssa hyvin, ja olen samaa mieltä. Viilattavaa on, se on selvä, mutta se peruspaketti ja tekemisen meiniki, kontakti ja yhteistyö kyllä toimii. Itselle jäi erityisen hyvä mieli juuri siitä, että Magda oli niin hyvin mukana. Nyt se näkyi myös lievänä yliyrittämisenä. Jatkossa tyydyn vastaamaan tuomarin kysymykseen nyökkäämällä, ja sitä nyökkäämistäkin pitää harjoitella myös treeneissä, jottei Magda reagoi täpinöissään jo siihen.


PS. Daven luonnetesti on siirretty cd:lle, seuraava askel on, että saan levyn itselleni. Kameraansa ystävällisesti lainannut tuttu on sairaana, haen levyn häneltä kun hän on taas töissä. Sitten on vielä se kysymys, minne tuollaisen varsin pitkän videon saa tallennettua. Vinkkejä saa antaa!

Kesäpäivien iloja

Treenikaverukset Magda, Dave ja Helmi poseeraavat varjossa hellepäivän treenien lomassa. Noin muuten olemme tässä pikkuhiljaa toipuneet luonnetestiviikonlopusta, itselleni se oli työntäyteinen ja tietysti monenlaisia ajatuksia herättävä.
Dave onneksi tuntuu selvinneen koettelemuksesta hyvin. Hieman ylireagointia Davella on ollut esim. katupätkällämme kun jokin auto ei meinannut käynnistyä, seurasi pieni rähähdys auton päästämälle oudolle äänelle. Toisena päivänä nähtiin lievä arkuusreaktio (jarruttelua ja tuijotusta) puistossa oudon kartio-liikennemerkki-systeemin luona. Magdakin sitä ihmetteli, mutta meni heti tutkimaan. Ohi emme menneet, ennen kuin Davekin sen rauhassa uskaltautui katsastamaan. Oma neutraaliuteni ja kehuni, kun Dave rauhoittui/rohkaistui auttoi ohittamaan nämä tilanteet onneksi nopeasti.
Muuten en ole huomannut, että Dave olisi stressaantunut tms., ihan on itsensä oloinen. Viime kesänähän rähistelyreaktioita sinkoili vielä sinne tänne: toiset koirat, rullasukset, rullalautailijat, ruohonleikkurit, moottoripyörät - huonona päivänä jopa polkupyörätkin saivat aikaan rähäytyksen. Pitkä matka on siis tultu ja kaiken kaikkiaan elo tuntuu varsin ennakoitavalta ja mukavalta - ja onneksi näin vielä testin ja sen aiheuttaman kuormituksen jälkeenkin.
Luonnetestin videon saan käyttööni varmaan loppuviikosta, joten vielä pitää malttaa odotella. Videon jälkikäsittelyssä on tietysti hommaa, ja koneelle vieminen ottaa sekin aikansa.
Ihmisiin Dave näyttää suhtautuvan entiseen tapaan, katselee, mutta ei sen kummempaa. Minä en aio ainakaan toistaiseksi päästää vieraita silittelijöitä Davea käsittelemään; tuttujakin ihmisiä on paljon, ja heidän kanssaan Davella menee entiseen tapaan kivasti: luottavaisesti, iloisesti ja mutkattomasti. He saavat nyt riittää.
Kouluttajamme Johanna toi esille senkin hyvän pointin, että koska minä arvostan korkealle sosiaalisuutta (myös koirassa), on Davelle ehkä tullut houkutus yrittää olla luontaisia ominaisuuksiaan avoimempi ja sosiaalisempi myös vieraita kohtaan minua miellyttääkseen - siis myös tilanteissa, joissa se ei oikeastaan tohtisi. Herkuilla tms. sitä ei koskaan ole kontaktiin houkuteltu, eikä se ole suositeltavaakaan. Ahne koira voisi ylittää itsensä ruuan houkuttelemana, ja lähestyä ihmistä tilassa, jossa ei kuitenkaan ole aidosti luottavainen. Vaikka ruokaa ei ole käytetty, on vähän vastaava tilanne voinut olla Davenkin kohdalla. Luonnetestissäkin Dave lähestyi minusta tuomareita jotenkin oudosti, vaistosi ehkä oman jännitykseni. Leikki sitten kyllä, mutta tuntui ottavan leikistä paineita. Paha sen tarkemmin sanoa, kun en ole videota vielä nähnyt enkä yksityiskohtia muista.

Davelle voi siis olla ihan helpotuskin, jos selkeämmin osoitan, ettei sen tarvitse mennä ketään moikkailemaan. Tosin Dave ei ole muutenkaan aina saanut mennä, joten osaa kyllä kauniisti odotella vieressäni istumassa tai maassa, kun vaikka juttelen jonkun naapurin kanssa. Käsittelytilanteet ovat eri asia (eläinlääkärissä yms.), ne tosin ovat hyvin menneetkin ja niihin tietysti pitää edelleen sopeutua.
Yhden hiukan yllättävän muutoksen olen huomannut testin jälkeen. En tiedä, mitä siitä ajatella, mutta tyytyväinen olen. Tiedä sitten, onko kyseessä pysyvä tila. Dave on siis aina ollut huono odottamaan kytkettynä. Esim. treenihallillamme sillä on ollut tapana haukkua perääni ja minun lähtiessäni myös osoittaa mieltään näykkäämällä hihasta. Tämä on tapa, jonka kai voisi lukea siihen salakavaluuteen sikäli, että näppää ihmistä takaapäin. Itse vaan en ole tätä miksikään erityiseksi käytökseksi sen kummemmin ajatellut, koska en koe sen sisältävän uhkaa tms., pientä protestia vain. Ohjeeksi olen saanut suhtautua tyynen ylimielisesti ("höpö-höpö, annas olla", ei siis ainakaan provosoitua, alkaa vääntämään asiasta tai rangaista). Dave ottaa siis todella kiinni vain hihasta, pieni ote ja irroitus.

Joka tapauksessa tällä viikolla on Davelle tullut pari odottelutilannetta, esimerkiksi omalla kentällämme sen piti odottaa tolppaan kytkettynä, kun treenasin Magdaa. Ihmeekseni Dave on näissä tilanteissa ollut rauhallisempi kuin aiemmin! Siis vaikka luonnetestissä oli odotellessaan ensimmäistä kertaa elämässään tosiaan kokenut hieman kovia. Nyt Dave on hiljaa, loikoilee ja syö ruohoa tai istuu ja katselee. Hiukan kitisi, kun treenasin Magdan kanssa jotain riehakkaampaa juttua, mutta ei siis haukkunut tms. - eikä reagoinut lainkaan siihen jättämiseen, vaikka niitä hetkiä oli useita, kun välillä vaihdoin koiraa ja siirsin Daveakin toiseen paikkaan odottamaan.

Kovasti olen miettinyt Daven pentuaikaa, sen saamia kokemuksia, onko joskus sattunut jotakin ikävää, joka selittäisi sen käytöstä, siis epävarmuutta ja sen ilmentämistä. Mitään erityistä ei kuitenkaan tule mieleeni. Olen myös miettinyt omaa käytöstäni, olenko huomaamatta jättänyt antamatta tukea, kun se on säikähtänyt, onko oma kuohahdukseni tai reaktioni johonkin asiaan pahentanut sitä, miten Dave on tilanteen tulkinnut, onko jokin sen mielestä erityisen uhkaava tilanne jäänyt minulta nollaamatta, olenko tulkinnut koko koiraa väärin ja sen perusteella myös edellyttänyt siltä jossain tilanteessa enemmän kuin olisi kannattanut jne.

Aika ajoin on minusta hyvä katsoa peiliin, reflektoida omaa tekemistä, oppia virheistä ja myös onnistumisista, pohtia mennyttä ja miettiä, mitä kannattaisi tehdä toisin. Toisaalta tiedän olevani varsin valveutunut koiranomistaja, Dave on kolmas koirani ja sen kanssa olemme myös alusta asti käyneet koulutuksissa, kursseilla jne. erilaisten harrastusten parissa. Apuakin olen saanut, kun sitä olen tarvinnut, ja tietoa hankkinut myös lukemalla, kysymällä, kuuntelemalla. Toisaalta olen ymmärtänyt hylätä sellaiset hyvää tarkoittavat neuvot kuten selättämisen kokeilemisen rähinään. Daven kaltaiselle pehmeälle ja epävarmalle koiralle tällainen saattaisi jättää pahatkin jäljet. Tärkeintä on alusta asti ollut koiran luottamuksen voittaminen ja sen turvin eteneminen.
Kyllä sekin on mielessäni käynyt, millainen koira olisi käsissä, jos se ei olisi sattunut näin aktiivisesti harrastavalle, ihmisten parissa liikkuvalle, käytösongelmiin apua etsivälle ja koiria aiemminkin omistaneelle ihmiselle. Jälki voisi olla myös toisenlaista, eikä välttämättä hyvässä.

Toisaalta, kun Dave on niinkin pehmeä kuin testissä ilmeni, voi ehkä olla niinkin, ettei mitään suurta isoa ole tarvinnutkaan tapahtua. Dave joka tapauksessa on minusta ainakin sosiaalistettu monipuolisesti niin ihmisiin kuin koiriin, erilaisiin asioihin ja tilantesiin. Se oli pennuista viimeinen, joka otti minuun kontaktin, mutta se ei arastellut - se oli ensi kertaa ulkona ja sillä tuntui olevan muuta tekemistä ensin. Se kuitenkin nukahti rauhassa syliini, kun sen siihen nostin, ja se tutki ulkona ympäristöä rohkeasti. Se oli selvästi tottunut käsittelyyn, oppi nopeasti luottamaan minuun hoitotoimenpiteitä tehtäessä ja nautti alusta asti ihmisen läheisyydestä. Uskon kasvattajan tässä mielessä tehneen kyllä hyvää työtä, Dave solahti yhteiseen arkeemme helposti. Autossa taisi kerran kotimatkan (jolloin huusi kuin hyeena) jälkeen aristella, sitten matkasi rennosti. Edes läheisen autoromuttamon kirskuvat ja rämisevät äänet eivät sitä hetkauttaneet.

Dave heitti talviturkin jo aiemmin meressä, mutta Maskussa Magdakin innostui uimaan.


En Daven pentuaikana kokenut, että Dave olisi ollut arka, varsin vähäisin ponnistuksin se oppi kulkemaan kaupungilla ja liikennevälineissä. Alusta-arkuus ja uroksille rähinä ovat meidän arjessamme olleet ne hankalat jutut, urokset tietysti vielä liukkaiden lattioiden pelkoa paljon isommin. Yhtä kaikki Davessa on juuri niitä ominaisuuksia, joita poitsu testissä ilmensi. Näin se on ja näillä mennään. Kompromisseja olen harrastusten vuoksi jo tehnyt; kyynärvika sai jättämään agin alkeisiin ja unohtamaan pk-lajitkin. Koiratanssia ja toko harrastetaan, mutta ymmärsin testin jälkeen senkin, että Daven kanssa en voi mennä tilanteisiin, joissa minä jännitän ja Davea pitäisi tuomarin käsitellä (vrt. tokon luoksepäästävyys). Tätä on kymmeniä kertoja treenattu, ja aina on mennyt hyvin. Mutta mikä olisi tilanne, kun itse jännitän ja tuomari lähestyy? Entä jos Dave lukisi minua niin, että jännitän tuomaria ja päättäisi puolustaa tai tulisi itse epävarmaksi? No, kaikkea ei voi saada, kyllä me ilman tavoitteellista harrastamista Daven kanssa elää voidaan. Pettymys se on, mutta toisaalta kun koirasosiaalisuudenkin kanssa on vielä työsarkaa (vrt. tokon paikallamakuu), ei tämä nyt niin suuri asia ole. Iloitsen kuitenkin siitä, että Dave on terve ja kyynäränkin osalta oireeton.

Olisiko tässä tanssiohjelmamme alku- tai loppuliike?
Variaatioita tästä olemme tehneet useita erilaista; liikkeisiin joissa koira seisoo, tulee mukaan myös liikkuminen.




Vähän on tosiaan taas treenattukin, mutta enemmän käyty uimareissuilla. Kuumat ilmat ovat hiukan syöneet treeni-intoa, sen sijaan uiminen on ollut ihanaa vaihtelua koko porukalle. Suuri yllätys oli, että Magdakin innostui tänä toisena kesänään uimisesta. On toki uinut ennenkin, mutta nyt paahtoi Maskussa sellaista kyytiä kohti ulappaa, että sain hillitä intoa.

Ilman kavaluutta?

Dave testattiin Turun alaosaston luonnetestissä Vätissä 5. kesäkuuta. Tuomareina toimivat Sirkka Lempinen ja Carita Koskinen. Dave ei läpäissyt testiä, joten tuomarit olivat tietysti aivan väärässä ja testikin huonosti toteutettu. Ja entäs koira sitten? Jos koira ei testiä läpäise, sehän on täysin surkea tapaus! Kuoppaan mokoma onneton.

Itse asiassa testissä ei ollut vikaa. Eikä oikeastaan koirassakaan. Miten siinä edes voisi olla, Dave on juuri sellainen kuin on ja pelaa niillä ominaisuuksilla, jotka sen käytössä ovat. Ei Dave kaikkia toiveitani täytä, mutta eipä siitä ainakaan Davea itseään ole moittiminen. Dave on kastroitu, koska jo pitkään on ollut selvää, ettei sitä jalostukseen käytetä - luonteenkaan vuoksi. Ja silti koira on minulle rakas, tärkeä - ja uskokaa tai älkää, monessa suhteessa myös mieleinen niin perheenjäsenenä kuin harrastuskaverinakin. Tämä ei poista sitä, että Dave on ollut minulle vaikea koira, vaikeampi kuin kaksi sitä edeltänyttä tai yksi sen jälkeen laumaan liittynyt, Magda.

Testin nähtyään tuomarit arvioivat suoraan, että monessa muussa perheessä tämä koira olisi jo kuopattu - heistä oli onni, että Dave sai omistajakseen minut. Kaikesta vääntämisestä ja vastoinkäymisistä huolimatta voin aivan rehellisesti sanoa, että minä olen myös onnellinen, että sain tämän koiran. Olen oppinut ja myös saanut siltä hirvittävästi. Daven laumaviettisyys ja halu tehdä yhteistyötä on liikuttavaa. Sen uskollisuudesta voisi kuka tahansa ottaa oppia. Se ei ole maailman vahvimpia koiria, mutta se puolustaa sille maailman tärkeintä asiaa, minua, vaikka se vaatiikin rohkeutta.

Ikävä kyllä Daven peruskatsanto maailmaan ei ole niin luottavainen, kuin se minun, kanssaihmisten ja Daven itsensäkään kannalta olisi toivottavaa. Dave pelkää, että jotain sattuu, se on huolehtija, jolla tuntuu olevan silmät selässäkin. Dave pitää tutuista asioista ja ihmisistä ja kammoksuu oudosti käyttäytyviä ihmisiä, ja kaikkia sen perspektiivistä kummallisia, totutusta poikkeavia asioita ja ilmiöitä.

Kun tuomari luonnetestissä kohdisti minuun uhkaa, Dave puolusti. Kyllä tämän koiran kanssa uskaltaa metsissä kulkea ihan kaksinkin. Ja sitten huonot uutiset: Dave ei toipunut uhkasta. Se ei kai oikeastaan ollut varma, kannattaisiko luottaa hyökkääjään, joten Dave oli vähän kaveria ja sitten ei kuitenkaan. Tästä tuli luonnetestipaperiin ikävä mutta aivan aiheesta annettu maininta "salakavala".

Millaista arki salakavalan koiran kanssa sitten on? Saanko alituiseen jännittää, milloin koira on jonkin kurkussa? En. Dave on luotettava koira, se on hyvin ennakoitava koira. Sillä on heikkoutensa, ja ne olivat minulla tiedossa jo ennen testiä. Dave rakastaa tuttuja ihmisiään, esimerkiksi perhettäni, ystäviäni ja treenikavereitani, varauksetta ja näyttää sen. Vieras metsäpolulla kulkija pannaan kuitenkin merkille, Dave ei hauku, mutta se kyttäilee. Ihmisvilinässä se ei ihmisiin reagoi samalla tavalla, on neutraali. Jos oikaisemme puiston läpi ja ihminen juoksee kohti, Dave yrittää ottaa selvän, onko henkilöllä hyvät vai pahat aikeet. Pankkiautomaatilla se tarkkailee selkäni takana jonottavaa ihmistä ja kotitalomme edessä talonmiehiä. Sen sijaan eläinlääkäri, kotikäynnille tuleva koirahieroja, näyttelytuomari, olipa mies tai nainen, on Davesta luotettava ja kiva ihminen ja vaaraton. Tutut tilanteet, vaikka niissä tapahtuisi joskus ikäviäkin asioita (kuten lääkärillä) menevät mukavasti.

Tietysti maailmaan hieman epäluuloisesti suhtautuvan koiran kanssa elämisessä on haasteensa. Oli aika kun mietin, tuleeko tästä yhteiselosta yhtään mitään. Kun olen tutustunut koiraani paremmin, olen oppinut paljon myös sen rajoista, hyvässä ja huonossa. Se tekee elämän helpommaksi ja ennakoitavammaksi, lisää onnistumisia ja sitä kautta tuottaa iloa. Ohitukset ja jännittävien asioiden kohtaaminen ovat tästä yksi esimerkki. Dave on oppinut ottamaan minuun katsekontaktin ja siirtymään seuraamispaikalle vasemmalle puolelleni, kun sitä hirvittää. Olen palkinnut sitä kontaktista, ja nykyään usein tapahtuu jo niin, että kun minä vielä mietin, mitä tapahtui, on Dave jo kontaktissa ja oikealla paikalla. Näin kävi perjantaina kävelyllä teollisuusalueella, jossa erään aidan takana alkoi koira yhtäkkiä raivokkaan vahtihaukun. Minä vielä katselin, mistä kapeli kuului, kun Dave jo haki seuraamispaikalla minuun katsekontaktia.

Tämä käytös on ilokseni yleistynyt muihinkin tilanteisiin: ohi pärätyttävä moottoripyörä tai meidät juosten ohittava, bussiin kiiruhtava mies saavat aikaan saman reaktion. Dave katsoo minua ja ikään kuin kysyy toimintaohjetta. Aika usein sen tästä herkulla palkkaan tai sitten leikitään tai silittelen. Tällainen käytöksen hallinta, käytösmallien vähittäinen juurruttaminen vaikeisiin tilanteisiin rakentaa meille hyvää arkea ja lisää kyllä yhteistyön ja -ymmärryksen tunnetta. Me selviämme asioista yhdessä. Davea uskon helpottavan sen, että myös minä olen mahdollisimman ennakoitava. Vaikka maailman asiat huolettaisivat, minuun on voitava luottaa.

Miten Daven testi sitten meni? Pisteitä tuli 42, mikä on tietysti kaukana testin läpäisystä.
Ja silti koirassani on paljon hyvää - ja myös paljon sellaista hyvää, joka testissä näkyi. Toimintakyky ei ikävä kyllä ole collieiden parhaita puolia. Davella se oli kuitenkin plussalla. Daven puolustushalu oli suuri, mutta hillitty ja taistelutahtoakin oli mukavasti. Dave leikki tuomarinkin kanssa ja taisteli terhakasti puukepistä. Hermotkin olivat plussan puolella, samoin temperamentti. Nämä samat ominaisuudet näkyvät myös arjessa: Davea voi palkata leikittämällä, se treenaa tokoa täysin äänettömästi eikä siis piippaile tai ns. vuoda.

Sen sijaan pehmeyttä oli todella turhan paljon, Dave on pehmeä ja muistaa kokemansa ikävät asiat, mikä osaltaan saattoi johtaa siihen, ettei Dave tuomaria oikein luottavaisesti halunnut kaveriksi hyväksyä. Arjessa Dave ei ääniä pelkää, mutta testin laukausosiossa luonnehdinta laukausaltis oli siinä tilanteessa aivan oikea ratkaisu. Tosin Dave oli jo sen verran paineessa, että en tiedä, olisiko se ollut sen rennompi siinä hetkessä ilman paukkujakaan. Todennäköisesti ei.

Jotkut Davea ihan hyvin tuntevatkin, sitä lähinnä treeneissä tavanneet ihmiset ovat ihmetelleet minulle, miten niin Dave on vaikea koira. Nuori uros se on, tuollaisia ne ovat! Olen eri mieltä, ja testi osoitti minusta aivan oikein Daven puutteet. Se olikin monessa mielessä helpottava kokemus, eikä vähiten siksi, että siellä sain turvallisissa olosuhteissa nähdä, miten koirani ns. tositilanteessa käyttäytyisi. Tuntuu myös siltä, että ainakin tuomareille oli kristallinkirkasta se, millaista meidän arkemme vaikeimmillaan on. Koin saavani ymmärrystä ja myös tukea. Ja kuten ystäväni osuvasti sanoi, koiria ei tuomittu. Niitä tulkittiin.
Tuomarien mukaan suhteemme Daven kanssa on erinomaisessa kunnossa. Davelle minä olen ”ukko ylijumala”, sen elämän keskipiste, johon se luottaa. Dave on minun kanssani oikeassa paikassa.

Testituloksia läpikäytäessä kerroin joitain ajatuksiani. Toinen tuomareista kysyi, jotenkin siihen tapaan, että ”mistäs sinä olet tullut”, että mistä tällaisen ajatusmaailman kanssa varustettuja koiranomistajia tulee. Hänen mielestään olin ilmeisesti ymmärtänyt jotakin oleellista. Vaikkei hän odottanut vastausta retoriseen kysymykseensä, jäin sitä miettimään. Testipäivän iltana kävin Daven kanssa kävelyllä ja katselin meitä ikään kuin ulkoapäin. Me näytimme hyvältä siinä auringossa: kontaktissa seuraava kaunis koira haki aktiivisesti yhteyttä emäntäänsä. Leikimmekin vähän. Ja samassa ymmärsin vastauksen kysymykseen siitä, mistä olen tällaiseksi koiranomistajaksi tullut. Olipa kyse hyvistä tai huonoista puolistani, koirani ovat minut kasvattaneet. Ja Dave on ollut niistä paras opettajani.




Daven testin tulos

Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +2 Suuri, hillitty
Taisteluhalu +2 Kohtuullinen
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus -2 Pehmeä
Luoksepäästävyys -3 Salakavala
Laukauspelottomuus - Laukausaltis

Testi on myös videoitu, linkitän videon kunhan saan sen.

Treeniä moneen lähtöön

Tokossa on jatkunut hiukan hapuileva vaihe. Sen verran on ollut kiireistä, etten ole ehtinyt treenejä kovin tarkkaan suunnittelemaan. Ihan hyvin tämä on silti näinkin mennyt, koska treenattavaa tulee aina mieleen, kun kentälle menee. Tokoa olemme viimeisen viikon aikana ottaneet omalla kentällä, Liedon hallilla ja Kupittaan puistossa, joista viimeksi mainittu tarjosi oikein optimaaliset häiriöolosuhteet. Treenasimme maauimalan aidan vieressä nurmikolla, päädyssä tyttöporukka heitteli frisbeetä ja poikajoukko pelasi jalkapalloa, toista reunaa pitkin kulki kävelytie, jossa oli paljon oikulkijoita, myös rullaluistelijoita ja skeittareita sekä tietysti koiria omistajineen. Nurmikolla olemme treenanneet vain vähän, joten hakeuduimme nurmikolle.
Magdan kanssa olen paikkaillut jääviä uuteen kuosiin. Ihan mukavasti ne ovat lähteneet korjaantumaan, mutta varmoja eivät vielä ole. Paikallamakuu on vahvistunut entisestään, samoin seuraaminen, joka on paikoin oikeinkin hyvää. Edelleen on kyllä päiväkohtaista eroa seuraamisen tasossa. Luoksetulot ovat hyvät kuten ennenkin, samoin laajemminkin sellainen yleinen motivaatio tekemiseen.

Tiistain treeneissä Kupittaalla otimme myös henkilöryhmää, kun treenikaveri halusi ottaa sitä koiransa kanssa tulevaa BH-koetta silmällä pitäen. Saimme ryhmään puistosta ihan vieraita ihmisiä, joten otin sitten Magdankin kanssa pitkästä aikaa. Ei ongelmaa tässä, kovin oli innokasta seuraamista aika tiiviin ryhmän keskellä.

Tanssitreeneissäkin olemme käyneet Magdan kanssa, tanssitusliike (koira seisoo tai istuu takajaloilla ja nousee käskystä nojaamaan etujaloilla omistajan käsivarteen) tuli maanantain treeneissä aimo harppauksen eteenpäin, sen sijaan peruuttaminen oli alkuun vinoa. Kahdeksikko sujuu jalkojen välissä erinomaisesti kuten myös pujottelu - vähän liiankin erinomaisesti sikäli, että Magda tarjoaisi aina ensin näitä suosikkijuttujaan. Kovasti jo polttelisi koreografian tekeminen, mutta mietitään - ja työstetään - nyt vielä vähän lisää liikkeitä ensin.

Daven kanssa olemme jatkaneet noutotreeniä. Nyt Davetsu nostaa jo topakasti kapulan ja pitää sitä, kunnes annan luvan irrottaa (siis ehdin ottaa kapulasta kiinni tai laittaa käden alle). Davetsun kanssa olemme myös käyneet meressä uimassa ja tehneet juoksulenkkejä, sellaista rentoa kesämenoa. Tokoa olemme ottaneet Daven kanssa vain vähän, lähinnä kävelylenkeillä seuraamista. Paikallamakuuta on otettu enemmän, yhteistreeninä Magdan kanssa erilaisilla parkkiksilla sun muilla ulkoilutusten lomassa.

Ai niin, sitten vielä Magdan aksat. Takaakiertoa, eteen lähettämistä ja useamman esteen takaa kutsumista olemme treenanneet omin päin. Ohjatuissa treeneissä teimme viimeksi lyhyitä noin seitsemän esteen ratoja, ne sopivat meille (=ohjaajan ominaisuuksille..) oikein hyvin ja menivätkin kivasti. Yksittäisistä esteistä olemme ottaneet etenkin keppejä; ne ovat nyt hallin pihalla, joten niitä on tullut treenattua myös ennen tokotreenejä. Magdalla on ollut vaikeuksia kepeille hakeutumisessa, mutta tässä asiassa on edistytty. Kontaktialusta, Magdan lemppari, on taas kiltisti kaivettu naftaliinista, eli ainakaan vielä ei sitä agiakaan ole hylätty.

Sitä sun tätä

Mitään erityisen systemaattista treenaamista ei parin viime viikon aikana ole nähty, mikä on varmasti tehnyt ihan hyvääkin. Sen sijaan olemme viihtyneet piknikillä puistoissa ja meren rannalla, käyneet kunnon metsälenkeillä sen mitä helteet ovat antaneet myöden, treenanneet vaihteeksi Magdankin kanssa koiratanssia (josta likka on aivan innoissaan!) ja käyneet Daven kanssa meressä heittämässä talviturkit. Magdan mielestä vesi noin yleensä on aina vähän liian märkää ja kylmää, Dave taas ui ihan mielellään, kunhan minäkin menen veteen.
Magdan kanssa ollaan koiratanssissa harjoiteltu kauempana ohjaajasta tapahtuvia liikkeitä, pyörähdykset sujuvat jo hyvin parin kolmenkin metrin päässä. Enpä olisi arvannut, että ensimmäiset kauko-ohjauksemme ovatkin tällaisia liikkeitä!
Tokoakin on joka viikko se parisen kertaa otettu (Johannan ja Katjan vetämissä treeneissä), ja ohjelmassa on ollut vähän kaikkea. Lähinnä seuraamista (myös käskytettynä), jääviä, ja joka kerta paikallamakuuta ja yksi tai kaksi luoksetuloa.
Paikallamakuussa meillä ilmeni jossain vaiheessa ääntelyongelmaa: Magda vingahteli ja oli muutenkin levoton, vaikka maassa pysyikin. Otimme sitten treeneissä helpotettuja versioita, olin lähempänä tai lyhensin aikaa, ja hyvin meni. Osin ääntely lienee epävarmuutta tilanteessa, jossa on liian monta hankalaa elementtiä kerralla (vieraita koiria, vieras paikka ja olen lisäksi kaukana tai aika on tavallista pidempi).
Toisaalta vaikka nämä treeniä vaikeuttavat edellytykset täyttyisivät, ei Magda välttämättä ääntele - aika usein tarvitaan vielä se, että Magdalla on päällä kova tekemisen hinku, eikä se malttaisi odottaa sitä varsinaisen treenaamisen alkamista aloillaan maaten. Treenin lopuksi otettava paikallamakuu onkin sille helpompi, mikä tarkoittaa, että juuri treenin alussa näitä on ainakin toisinaan tarpeen ottaa. Toisaalta kyllä treenikaverini antoi hyvän vinkin tehdä paikallamakuuta aivan omana, erillisenä treeninään: jos se yhdistyy aina tokotreeniin, joka sinällään nostattaa Magdan vireyttä, niin myös ko. liikkeeseen voi yhdistyä turhan korkea viretila, joka sitten näkyy levottomuutena ja ääntelynä. Ollaankin jonkun verran otettu esim. kävelylenkeillä paikallamakuuta, välillä ihan ylipitkiä (10 min.) makuita välipalkkaillen, ja ne ovat menneet äänettömästi.

Viikonloppuna kävimme lauantaina tekemässä omaa agitreeniä, harjoittelimme takaakiertoja, eteen lähettämistä ja myös lähtöjä niin, että koira jää odottamaan esteen/esteiden taakse (tähän asti olemme ottaneet pääasiassa lentäviä lähtöjä). Päivä oli kuuma ja ukkosta enteilevä, mutta saatiin kuitenkin ihan kohtuullinen treeni. Kun pääsimme tekemään lopuksi pari radan pätkää, alkoi takki olla aika tyhjä jo niin koiralla kuin ohjaajalla. Halusin kuitenkin kokeilla noita kiertoja radan yhteydessä, kovin sujuvaa ei ole, mutta onnistui kuitenkin. Videolla kuuluva vinkuminen/piippaus on harkkaamme katsovan koiran ääntelyä, agitreeniä Magda on aina tehnyt täysin äänettömästi.

Agin suhteen olen miettinyt tulevaisuutta, en ole ihan varma, riittääkö oma into jatkaa lajin parissa. En vain ole agilitystä oikein missään vaiheessa kunnolla innostunut, vaikka koira tuntuu oppivan näillä lähinnä kerran viikossa tapahtuvilla harjoituksillakin. Ratoja on minusta ihan hauska tehdä (kunhan eivät ole liian pitkiä, sellainen 10-15 estettä on minulle ok pituus, sen vielä muistan) ja yksittäisiä esteitäkin treenailla. Oma aika, energia ja intokaan vaan eivät ole riittäneet perehtymään lajiin sen enempää, en jaksa treenailla kotona ohjauskuvioita, ja kosketusalustatreeninkin kanssa on vähän niin ja näin. Tämä varmaan siksikin, että tällä hetkellä tavoitteet ovat ihan muualla. Meillä on agissa paikka vakiryhmässä syksylle asti, mutta mahdollista on, että emme sitä pidempään lajia jatka. Itse yksinkertaisesti nautin enemmän lajeista, joita voi harrastaa missä vaan, ilman välineitä, halleja, ratoja. Magda kyllä tykkää agista, on skarppi ja tekee mielellään. Tuntemistani koirista Määkky on silti sikäli poikkeus, että se selvästi on innostuneempi tokosta (koiratanssista nyt puhumattakaan) kuin agista. Odottelee hallin seinässäkin rauhassa ja hiljaa, kun rataa rakennetaan, tokotreeneissä taas ei ole pysyä karvaisissa housuissaan, kun hoksaa, mitä ollaan aikeissa tehdä.

Pienenä uutena projektina olen aloittanut kotona kummankin koiran kanssa noutotreenin. Ihan alkuvaiheessa ollaan: koirani treenaavat vasta kapulaan tarttumista. Tätä on tehty nyt pariin otteeseen iltaruuan kanssa. Otan kummankin koiran vuorotellen tekemään ja mukaan kupillisen nappuloita. Ensin palkkasana ja nami tulivat jo kapulaan katsomisesta, nyt edellytetään edelleen kapulaan tarttuminen ja sen nostaminen. Ehkäpä sekin kertoo jotain koirieni erilaisista temperamenteista, miten eri tavalla niiden noutotreeni etenee. Davella kesti hiukan pidempään hoksata tuo nostaminen, mutta nyt se nostaa kapulan ja pitää sitä selvästi pidempään kuin Magda. Dave vaikuttaa huolelliselta, ja on ilmeisen mielissään siitä riemusta, jota sen taitava kapulan pitäminen minussa aiheuttaa. Kehut saavatkin sen pitämään kapulaa pidempään, vähän näytöksen luonteisesti: "Huomaakohan mamma, miten hienosti teen.." Magda taas nostaa kapulan nopsaan ylös ja lähes heittää sen, on otteissaan sähäkämpi ja kiihkeämpi.

Daven luonnetestikin lähestyy. Jonkin verran olen asiaa miettinyt, mutta erityisiä paineita siihen ei minulla liity. Lähinnä toiveenani on, ettei testi jättäisi jälkiä arkiseen elämäämme testin jälkeen, Daven tietty epävarmuus ja terävyys kun ovat toisinaan aiheuttaneet hankaluutta. Uskon kuitenkin, että testaajat panostavat koiran palautumiseen uhkaavista tilanteista siten, ettei lisäkuormaa ole matkassa testin jälkeen. Joka tapauksessa pidän hyödyllisenä testin antamaa mahdollista lisätietoa, tuleehan siinä vastaan tilanteita, joita arjessa ei tavallisesti (onneksi!) kohdata.

Möllitokoilua helatorstaina

Osallistuimme helatorstaina tokon ylituomarin Tuija Seren Turussa Peltolassa järjestämään möllitokoon. Valitsimme "luokista" sen helpomman, jossa on vain hihnassa seuraaminen (ei vapaana seuraamista siis) sekä lyhyempi paikallamakuu, koska tavoitteena oli saada kokeenomainen treeni ja onnistumisia. Muut liikkeet olivat periaatteessa samat kuin tokon alokasluokassa.
Päivästä tuli kuuma, mutta lupailtua ukkosta ei onneksi tullut ainakaan "kokeen" aikana. Olosuhteet olivat muutenkin kaikin puolin hyvät, teollisuusalueella olemme itsekin toisinaan treenailleet, joten asfalttipohja sopi hyvin. Tavoitteena oli lähinnä testata omaa jännittämistäni ja sen vaikutusta Magdan tekemiseen. Osallistujat saivat halutessaan palkata liikeiden välillä, eikä siitä rokotettu - itse asiassa joissakin kohdissa Tuija Sere suorastaan käskytti palkkaamisen. Tämä oli hyvä, sillä tiettyjä liikkeitä koirat herkästi ennakoivat, niinpä esim. hypyssä esteen takana koirat palkattiin ennen perusasentoon käskemistä. Osallistujien pisteitä tai sijoituksia on siis turha listata, koska jokainen teki ihan omalla tavallaan ja esim. epäonnistuneen liikkeen sai uusia tai tehdä vaikka helpotetun version, jos halusi saada onnistumisen.
Ennen paikallamakuuta haettiin Magdan kanssa ihan rentoutumista, ja hyvinhän se onnistui ennen kehään menoa.


Minä onnistuin noin viikko sitten hajottamaan jäävät liikkeet kokeilemalla lelupalkkaa namipalkan sijaan. Magdan vire nousi niin paljon, että tuli virheitä ja niiden mukana epävarmuutta. Ensin seisominen ja maahanmeno menivät vain sekaisin, sitten epävarmuus näkyi jo asennon pitämisessäkin. Auts! Nämä meidän itse asiassa vahvimmat liikkeet olivatkin ihan levällään "kokeeseen" mennessä, ja sitä ne olivat tietysti sielläkin. Otimme helpotetut uusinnat niistä ja saimme kumpaankin onnistumisen toisella yrittämällä. Hyvä niin, näihin palataan seuraavissa treeneissä sitten huolella.
Yllättäen myös pomminvarmaksi mieltämässäni luoksetulossa Magda lähti hiippailemaan perään. En muista, koska tällaista olisi viimeksi sattunut! Tuomari huomautti Magdan olevan hyvin nopea liikkeissään, se kannattaa jättää hiukan huolellisemmin, ensin odotus-käsky ja sitten vasta oma liike. Asiastani varmana lähdin vaan menemään - ja Magda mukana.. Otimme siitäkin uusinnan, alla video onnistuneesta versiosta, joka tuomarimme mukana oli ihan kympin luoksetulo. (Kokeessa liike olisi tietysti mennyt nollille, kun ei ensimmäisellä onnistunut.)



Sitten varsinaisiin onnistumisiin. Juoksutarkastus meni nätisti, Magda ei hyökynyt tuomarin päälle, vaan antoi kauniisti tutkia. Ensimmäisestä arvosteltavasta liikkeestä eli luoksepäästävyydestä saimme kympin, samoin kymppi tuli ihanaa kyllä paikallamakuusta (siitä video alla).



Ainoa seuraamisliike oli tosiaan hihnassa seuraaminen, siitä tuli hienosti ysi. Jopa juoksupätkä meni hyvin - tämähän ei ole treeneissäkään vielä oikein pelittänyt. Hyvä Määkky!
Estehyppyä treenasin vielä tiistaina kovasti, koska sen kanssa on ollut taukoa. Magdan into on tässä liikkeessä huipussaan, joten esteen lähestyminen pelotti minua (kuten videolta näkyy, hipsimme lähemmäs) - pelkäsin, että varastaa esteelle, koska siitä tulee sitten suoraan nolla, hypätä saa vasta liikkurin käskystä. Saimme tähän Sereltä hyvän vinkin lähestyä estettä jatkossa sivusta, ei suoraan, jolloin koiran on helpompi pidätellä intoaan. Kuten videon pulinasta käynee ilmi, luulin, että seiso-käskynkin saa antaa vasta käskystä. Tarkemmin ajateltuna hupsu ajatus, mutta siksi sen kanssa hidastelin. Siitä siis pistemenetys, koska koira jo seisoi kun käskyn sanoin (saimme kasin).



Muihin onnisumisiin luen myös sen, että Magda näin ihan vieraassakin paikassa ja kuitenkin tavallista selvästi vähemmällä palkalla ja leikittämisellä yms. treenipuuhalla oli hyvin mukana. Pidin Magdan koko kokeen ajan (seuraamista lukuun ottamatta) irti, ja likka olikin kivasti kuulolla ja hollilla. Perusasennot olivat nopeita ja siistejä. Ennen paikallamakuuta otimme vain rentoutumista, ja se onnistui vieraassa paikassa, vieraiden koirien keskellä hyvin. Ennen muita liikkeitä olisin näin jälkikäteen ajateltuna voinut leikittää ja nostattaa Magdaa ennen kehään menoa, koska se oli varsin rennossa tilassa. Toisaalta nyt Magda teki osaamansa asiat tarkasti, että puolensa tässäkin.

Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus meille, ja loistojuttu, että epäonnistuneet kohdat sai halutessaan uusia. Näin koiralle ei jäänyt viimeiseksi mieleen epäonnistumista vaan onnistuminen, ja virheen sai heti korjattua. Olin kyllä tosi tyytyväinen, että Magda oli muutamista fiboista huolimatta tullut tokoilemaan, eikä se hakenut kontaktia vieraisiin ihmisiin tai koiriin vaan malttoi odotella kivasti ne väliajatkin, kun tuomari antoi palautetta tekemisestämme. Vielä olisi toinen mölleily suunnitteilla ennen ekaa alokasluokan koetta.
Ai niin, yksi arvosana vielä: kokonaisvaikutelma, jolla arvioidaan myös koirakon yhteistyötä. Saimme siitä ysin, ja loppukommenttina oli, että Magdalla on jo paljon osaamista, monet asiat se tekee tosi hyvin.
Nyt sitten vain rikotut liikkeet kuntoon sekä tietysti vahvistamaan osattuja asioita. Mitäpä tähän muuta, kuin että hyvä Mägdyläinen, hyvin sinä vedät!

Osittainen lepoviikko

Magdan juoksuaika ei ensin juurikaan treenaamiseemme vaikuttanut - emme toki käyneet ohjatuissa yhteistreeneissä, mutta treenailimme omalla porukalla. Magda pelitti oikein hyvin! Toisin on nyt ollut aika juoksujen päätyttyä. Magda vaikuttaa samalla tavalla vähän masentuneelta kuin ensimmäisten juoksujensa jälkeen, on jähmeä ja passiivisempi. Tämä siis etenkin silloin, kun mitään ei tapahdu; vaipuu ikään kuin omiin aatoksiinsa. Toisaalta likan pinna myös on lyhyempi treenatessa, jos jokin asia ei heti onnistu, meinaa Magdalta päästä ärräpäitä. En kuitenkaan ole isommin huolissani, koska ruoka maistuu, vettä ei kulu normaalia enempää ja Magda aina välillä innostuu leikkimäänkin. Paljon emme ole tällä viikolla tämän Magdan "tilan" vuoksi treenanneet, mutta Katjan Kupittaalla vetämän tokon jatkokurssin harkkoihin menimme.
Näissä treeneissä Magdalla oli kyllä hyvätkin hetkensä, vaikka seuraaminen vaikutti ihan ylivoimaista keskittymistä vaativalta suoritukselta tällä kertaa. Magda otti kyllä alussa ja lopussa hyvät perusasennot, mutta ei keskittynyt liikuttaessa, joten päätyi eteeni tai harhautui sivulle, josta kyllä heti korjasi paikkansa. Päätin jättää seuraamisen suosiolla vähemmälle tällä kertaa.
Sen sijaan paikallamakuu oli todella hyvää, keskittynyttä, levollista ja hyvävireistä, ja teimmekin sitten siitä ylivaikeita harjoituksia. Olisin ajatellut, että tällaisessa tilassa juuri paikallaan oleminen olisi ollut Magdalle hankalaa, mutta asia oli aivan päinvastoin.
Hyödynsin harjoitusavustajaksi tullutta Veeraa (ihmistä siis) paljon. Ensinnäkin otin paikallamakuuta Magdalle niin että se oli pitkässä liinassa, ja Veera seisoi huomaamattomasti liinan päällä sivummalla, usean metrin päässä Magdasta. Näin saatoin kävellä reilusti taakseni vilkuilematta kauas koirasta, koska Veera ilmoittaisi, jos Magda nousisi ja pitäisi toisaalta huolen, ettei kukaan tule Magdaa häiritsemään.
Hyödynsin laajaa kenttää kävelemällä kauas ja käymällä myös piilossa puun takana. Palkkana välillä kävin vain silittelemässä ja kehumassa, välillä annoin lisäksi namipalkkaa ja kehuja.
Kupittaan Kaivokenttä on paikkana hyvin avoin. Läpikulkuliikennettä on niin urheilijaporukoita kuin pyöräilijöitä ja koiraa ulkoiluttavia ihmisiä. Paikka onkin nimestään huolimatta pikemminkin aukio, jonka kautta kuljetaan puistoon, kuin varsinainen kenttä. Lisäksi häiriötä tuli muusta ryhmästämme (Magdalle pääosin vieraita koiria ja ihmisiä) sekä samalla kentällä ajoittain aika kovaäänisestikin treenanneesta toisesta ryhmästä. Yhdeksi häiriötekijäksi olin ajatellut kostean sään ja samoin kostean maan, mutta ne eivät nyt haitanneet yhtään. Magda ei noussut kertaakaan, se kesti niin toisen koiraporukan rähistelyt, läheltä ohittaneet pyöräilijät (!) kuin Määkkyläisen takaa lähestyneet ja ihan vierestä ohittaneet ihmisetkin. Myös loppuun ottamamme koko ryhmän paikallamakuurivi meni hyvin. (Kuvassa etualalla raamikas Antti-nahka.)

Omaksi treenattavaksi aiheeksemme olin valinnut paikallamakuuseen liittyvän koira-zen-harjoituksen, jossa hihnalla annoin Magdalle ärsykettä nousta maasta, ja palkitsin, kun se pisti vastaan, toisin sanoen vahvisti asentonsa eikä noussut. Tämä meni hyvin, Magda hoksasi jutun juonen parin toiston jälkeen. Katja antoi vinkiksi olla todella lähellä koiraa ja kokeilla samaa harjoitusta takapalkalla, mikä olikin hyvä idea - ainakin alkuun kun on tarkoitus pitää vain hihnasta vetämistä ärsykkeenä - myöhemmin voin toki ottaa mukaan myös ruualla houkuttelun. Pointtina on, että kun koira vastustaa ärsykettä (tai luopuu esim. palkkiosta, jolla sitä houkutellaan), se palkitaan.

Luoksetuloon otin kaksi reilua motivaatioharjoitusta. Kyseinen liike on meillä valmis ja hyvä, mutta havahduin siihen, ettei tähänkään ihanuuteen kannata tuudittautua. Jotta liike myös säilyy vahvana, pitää sitäkin välillä muistaa tehdä osina ja erityisen motivoivasti. Otin kokonaisen koeliikkeen kaikki osat, mutta kahteen osaan jaettuna. Tässäkin hyödynsin Veeraa. Ensimmäisen osan tein niin, että jätin Magdan Veeran pideltäväksi ja juoksin pois. Sitten seisahduin ja kutsuin Magdan sivulle - otin siis paikalla istumista lukuunottamatta liikkeen loppuosan. Välimatkaa oli reilusti, jotta Magda sai nauttia juoksemisen riemusta. Sitten heti perään jätin Magdan istumaan ja kävelin kentän toiseen päähän. Istumaan jättäminen jännitti, koska nostatin koiraa reilusti edellisen liikkeen juoksemisellani. Veera katsoi kaukaa, että Magda pysyi eikä sitä härkitty, joten uskalsin jättää sen kentän laitaan istumaan ja kävellä kauas. Siitä kutsuin, ja Magdan tullessa laukalla lähdin juoksemaan karkuun - ja todelle juoksin, kirmasin kentän ulkopuolelle niin, että Magda sai tosissaan jahdata minua, palkkana minun saavuttamisestani oli vielä namienjahtaamisleikki.

Lauantaina kävimme reilulla kolmen tunnun kävelyllä Ruissalossa. Hienot kiviportaat veivät korkealle kalliolle. Sumuisen aamun jälkeen saatiin kaunis, aurinkoinen päivä, joten reitti Saaronniemeen metsäpolkuja pitkin meni ihan huomaamatta.
Sunnuntaina tokoilin vain Daven kanssa. Katjan Veera-koira oli kaverina, ja otimme paikallamakuun heti treenin alkuun. Davella alkaa tämä olla jo vahva, menin piiloonkin, eikä ollut mitään elkeitä nousemisesta tai edes hermostunutta elekieltä. Ihan eri asiahan se olisi makoilla vieraiden koirien kanssa, mutta olen jo tähänkin tosi tyytyväinen. Dave on pysynyt aika hyvin jo pitkään, mutta nyt se myös näyttää silmääni siltä, mitä haen: varmalta ja tyyneltä. Pikkuhiljaa etenemme Daven kanssa. Seuraaminen käännöksineen ok, jäävissä tarjosi ensin kerran seisomista maahanmenon sijaan, mutta korjattiin ja hyvin jäi, otin kokonaisena koeliikkeenä. Jostain syystä Davea ei tänään leikityttänyt, yleensä kiskoo mitä tahansa keppiä tai lelua, nyt vaan ei huvittanut. Illalla lenkillä sitten jo tarjosi metsästä löytämiään "leluja".

Vein treenin jälkeen Daven kotiin ja hain Magdan tekemään näyttelytreeniä, pieni kertailu on paikallaan. Magda oli ravitreenissä oma sähäkkä itsensä, paineli menemään hurjaa ravia, sain tosissani juosta, että pysyin mukana. Seisomista otettiin tietysti myös.
Ihan itsekin olen yllättynyt, miten vähän näyttelyt nyt kiinnostavat, kun oma suhtautumiseni tokoon on tavoitteellisempi kuin ennen. Tuntuu, että näyttelyssä vietetty päivä menee hukkaan, hyvä treenipäivä menee ihan harakoille! Onneksi näyttelyyn on tulossa mukava porukka, ja varmaan tapaamme taas paljon tuttuja.
Alla olevista juoksukuvista näkyvät jossain määrin Magdan jyhkeät reisilihakset. Talven hieman vähäisempi liikunta on tainnut niitäkin hiukan pienentää, mutta ovat edelleen reilut limput.