Treeniä moneen lähtöön

Tokossa on jatkunut hiukan hapuileva vaihe. Sen verran on ollut kiireistä, etten ole ehtinyt treenejä kovin tarkkaan suunnittelemaan. Ihan hyvin tämä on silti näinkin mennyt, koska treenattavaa tulee aina mieleen, kun kentälle menee. Tokoa olemme viimeisen viikon aikana ottaneet omalla kentällä, Liedon hallilla ja Kupittaan puistossa, joista viimeksi mainittu tarjosi oikein optimaaliset häiriöolosuhteet. Treenasimme maauimalan aidan vieressä nurmikolla, päädyssä tyttöporukka heitteli frisbeetä ja poikajoukko pelasi jalkapalloa, toista reunaa pitkin kulki kävelytie, jossa oli paljon oikulkijoita, myös rullaluistelijoita ja skeittareita sekä tietysti koiria omistajineen. Nurmikolla olemme treenanneet vain vähän, joten hakeuduimme nurmikolle.
Magdan kanssa olen paikkaillut jääviä uuteen kuosiin. Ihan mukavasti ne ovat lähteneet korjaantumaan, mutta varmoja eivät vielä ole. Paikallamakuu on vahvistunut entisestään, samoin seuraaminen, joka on paikoin oikeinkin hyvää. Edelleen on kyllä päiväkohtaista eroa seuraamisen tasossa. Luoksetulot ovat hyvät kuten ennenkin, samoin laajemminkin sellainen yleinen motivaatio tekemiseen.

Tiistain treeneissä Kupittaalla otimme myös henkilöryhmää, kun treenikaveri halusi ottaa sitä koiransa kanssa tulevaa BH-koetta silmällä pitäen. Saimme ryhmään puistosta ihan vieraita ihmisiä, joten otin sitten Magdankin kanssa pitkästä aikaa. Ei ongelmaa tässä, kovin oli innokasta seuraamista aika tiiviin ryhmän keskellä.

Tanssitreeneissäkin olemme käyneet Magdan kanssa, tanssitusliike (koira seisoo tai istuu takajaloilla ja nousee käskystä nojaamaan etujaloilla omistajan käsivarteen) tuli maanantain treeneissä aimo harppauksen eteenpäin, sen sijaan peruuttaminen oli alkuun vinoa. Kahdeksikko sujuu jalkojen välissä erinomaisesti kuten myös pujottelu - vähän liiankin erinomaisesti sikäli, että Magda tarjoaisi aina ensin näitä suosikkijuttujaan. Kovasti jo polttelisi koreografian tekeminen, mutta mietitään - ja työstetään - nyt vielä vähän lisää liikkeitä ensin.

Daven kanssa olemme jatkaneet noutotreeniä. Nyt Davetsu nostaa jo topakasti kapulan ja pitää sitä, kunnes annan luvan irrottaa (siis ehdin ottaa kapulasta kiinni tai laittaa käden alle). Davetsun kanssa olemme myös käyneet meressä uimassa ja tehneet juoksulenkkejä, sellaista rentoa kesämenoa. Tokoa olemme ottaneet Daven kanssa vain vähän, lähinnä kävelylenkeillä seuraamista. Paikallamakuuta on otettu enemmän, yhteistreeninä Magdan kanssa erilaisilla parkkiksilla sun muilla ulkoilutusten lomassa.

Ai niin, sitten vielä Magdan aksat. Takaakiertoa, eteen lähettämistä ja useamman esteen takaa kutsumista olemme treenanneet omin päin. Ohjatuissa treeneissä teimme viimeksi lyhyitä noin seitsemän esteen ratoja, ne sopivat meille (=ohjaajan ominaisuuksille..) oikein hyvin ja menivätkin kivasti. Yksittäisistä esteistä olemme ottaneet etenkin keppejä; ne ovat nyt hallin pihalla, joten niitä on tullut treenattua myös ennen tokotreenejä. Magdalla on ollut vaikeuksia kepeille hakeutumisessa, mutta tässä asiassa on edistytty. Kontaktialusta, Magdan lemppari, on taas kiltisti kaivettu naftaliinista, eli ainakaan vielä ei sitä agiakaan ole hylätty.

Sitä sun tätä

Mitään erityisen systemaattista treenaamista ei parin viime viikon aikana ole nähty, mikä on varmasti tehnyt ihan hyvääkin. Sen sijaan olemme viihtyneet piknikillä puistoissa ja meren rannalla, käyneet kunnon metsälenkeillä sen mitä helteet ovat antaneet myöden, treenanneet vaihteeksi Magdankin kanssa koiratanssia (josta likka on aivan innoissaan!) ja käyneet Daven kanssa meressä heittämässä talviturkit. Magdan mielestä vesi noin yleensä on aina vähän liian märkää ja kylmää, Dave taas ui ihan mielellään, kunhan minäkin menen veteen.
Magdan kanssa ollaan koiratanssissa harjoiteltu kauempana ohjaajasta tapahtuvia liikkeitä, pyörähdykset sujuvat jo hyvin parin kolmenkin metrin päässä. Enpä olisi arvannut, että ensimmäiset kauko-ohjauksemme ovatkin tällaisia liikkeitä!
Tokoakin on joka viikko se parisen kertaa otettu (Johannan ja Katjan vetämissä treeneissä), ja ohjelmassa on ollut vähän kaikkea. Lähinnä seuraamista (myös käskytettynä), jääviä, ja joka kerta paikallamakuuta ja yksi tai kaksi luoksetuloa.
Paikallamakuussa meillä ilmeni jossain vaiheessa ääntelyongelmaa: Magda vingahteli ja oli muutenkin levoton, vaikka maassa pysyikin. Otimme sitten treeneissä helpotettuja versioita, olin lähempänä tai lyhensin aikaa, ja hyvin meni. Osin ääntely lienee epävarmuutta tilanteessa, jossa on liian monta hankalaa elementtiä kerralla (vieraita koiria, vieras paikka ja olen lisäksi kaukana tai aika on tavallista pidempi).
Toisaalta vaikka nämä treeniä vaikeuttavat edellytykset täyttyisivät, ei Magda välttämättä ääntele - aika usein tarvitaan vielä se, että Magdalla on päällä kova tekemisen hinku, eikä se malttaisi odottaa sitä varsinaisen treenaamisen alkamista aloillaan maaten. Treenin lopuksi otettava paikallamakuu onkin sille helpompi, mikä tarkoittaa, että juuri treenin alussa näitä on ainakin toisinaan tarpeen ottaa. Toisaalta kyllä treenikaverini antoi hyvän vinkin tehdä paikallamakuuta aivan omana, erillisenä treeninään: jos se yhdistyy aina tokotreeniin, joka sinällään nostattaa Magdan vireyttä, niin myös ko. liikkeeseen voi yhdistyä turhan korkea viretila, joka sitten näkyy levottomuutena ja ääntelynä. Ollaankin jonkun verran otettu esim. kävelylenkeillä paikallamakuuta, välillä ihan ylipitkiä (10 min.) makuita välipalkkaillen, ja ne ovat menneet äänettömästi.

Viikonloppuna kävimme lauantaina tekemässä omaa agitreeniä, harjoittelimme takaakiertoja, eteen lähettämistä ja myös lähtöjä niin, että koira jää odottamaan esteen/esteiden taakse (tähän asti olemme ottaneet pääasiassa lentäviä lähtöjä). Päivä oli kuuma ja ukkosta enteilevä, mutta saatiin kuitenkin ihan kohtuullinen treeni. Kun pääsimme tekemään lopuksi pari radan pätkää, alkoi takki olla aika tyhjä jo niin koiralla kuin ohjaajalla. Halusin kuitenkin kokeilla noita kiertoja radan yhteydessä, kovin sujuvaa ei ole, mutta onnistui kuitenkin. Videolla kuuluva vinkuminen/piippaus on harkkaamme katsovan koiran ääntelyä, agitreeniä Magda on aina tehnyt täysin äänettömästi.

Agin suhteen olen miettinyt tulevaisuutta, en ole ihan varma, riittääkö oma into jatkaa lajin parissa. En vain ole agilitystä oikein missään vaiheessa kunnolla innostunut, vaikka koira tuntuu oppivan näillä lähinnä kerran viikossa tapahtuvilla harjoituksillakin. Ratoja on minusta ihan hauska tehdä (kunhan eivät ole liian pitkiä, sellainen 10-15 estettä on minulle ok pituus, sen vielä muistan) ja yksittäisiä esteitäkin treenailla. Oma aika, energia ja intokaan vaan eivät ole riittäneet perehtymään lajiin sen enempää, en jaksa treenailla kotona ohjauskuvioita, ja kosketusalustatreeninkin kanssa on vähän niin ja näin. Tämä varmaan siksikin, että tällä hetkellä tavoitteet ovat ihan muualla. Meillä on agissa paikka vakiryhmässä syksylle asti, mutta mahdollista on, että emme sitä pidempään lajia jatka. Itse yksinkertaisesti nautin enemmän lajeista, joita voi harrastaa missä vaan, ilman välineitä, halleja, ratoja. Magda kyllä tykkää agista, on skarppi ja tekee mielellään. Tuntemistani koirista Määkky on silti sikäli poikkeus, että se selvästi on innostuneempi tokosta (koiratanssista nyt puhumattakaan) kuin agista. Odottelee hallin seinässäkin rauhassa ja hiljaa, kun rataa rakennetaan, tokotreeneissä taas ei ole pysyä karvaisissa housuissaan, kun hoksaa, mitä ollaan aikeissa tehdä.

Pienenä uutena projektina olen aloittanut kotona kummankin koiran kanssa noutotreenin. Ihan alkuvaiheessa ollaan: koirani treenaavat vasta kapulaan tarttumista. Tätä on tehty nyt pariin otteeseen iltaruuan kanssa. Otan kummankin koiran vuorotellen tekemään ja mukaan kupillisen nappuloita. Ensin palkkasana ja nami tulivat jo kapulaan katsomisesta, nyt edellytetään edelleen kapulaan tarttuminen ja sen nostaminen. Ehkäpä sekin kertoo jotain koirieni erilaisista temperamenteista, miten eri tavalla niiden noutotreeni etenee. Davella kesti hiukan pidempään hoksata tuo nostaminen, mutta nyt se nostaa kapulan ja pitää sitä selvästi pidempään kuin Magda. Dave vaikuttaa huolelliselta, ja on ilmeisen mielissään siitä riemusta, jota sen taitava kapulan pitäminen minussa aiheuttaa. Kehut saavatkin sen pitämään kapulaa pidempään, vähän näytöksen luonteisesti: "Huomaakohan mamma, miten hienosti teen.." Magda taas nostaa kapulan nopsaan ylös ja lähes heittää sen, on otteissaan sähäkämpi ja kiihkeämpi.

Daven luonnetestikin lähestyy. Jonkin verran olen asiaa miettinyt, mutta erityisiä paineita siihen ei minulla liity. Lähinnä toiveenani on, ettei testi jättäisi jälkiä arkiseen elämäämme testin jälkeen, Daven tietty epävarmuus ja terävyys kun ovat toisinaan aiheuttaneet hankaluutta. Uskon kuitenkin, että testaajat panostavat koiran palautumiseen uhkaavista tilanteista siten, ettei lisäkuormaa ole matkassa testin jälkeen. Joka tapauksessa pidän hyödyllisenä testin antamaa mahdollista lisätietoa, tuleehan siinä vastaan tilanteita, joita arjessa ei tavallisesti (onneksi!) kohdata.

Möllitokoilua helatorstaina

Osallistuimme helatorstaina tokon ylituomarin Tuija Seren Turussa Peltolassa järjestämään möllitokoon. Valitsimme "luokista" sen helpomman, jossa on vain hihnassa seuraaminen (ei vapaana seuraamista siis) sekä lyhyempi paikallamakuu, koska tavoitteena oli saada kokeenomainen treeni ja onnistumisia. Muut liikkeet olivat periaatteessa samat kuin tokon alokasluokassa.
Päivästä tuli kuuma, mutta lupailtua ukkosta ei onneksi tullut ainakaan "kokeen" aikana. Olosuhteet olivat muutenkin kaikin puolin hyvät, teollisuusalueella olemme itsekin toisinaan treenailleet, joten asfalttipohja sopi hyvin. Tavoitteena oli lähinnä testata omaa jännittämistäni ja sen vaikutusta Magdan tekemiseen. Osallistujat saivat halutessaan palkata liikeiden välillä, eikä siitä rokotettu - itse asiassa joissakin kohdissa Tuija Sere suorastaan käskytti palkkaamisen. Tämä oli hyvä, sillä tiettyjä liikkeitä koirat herkästi ennakoivat, niinpä esim. hypyssä esteen takana koirat palkattiin ennen perusasentoon käskemistä. Osallistujien pisteitä tai sijoituksia on siis turha listata, koska jokainen teki ihan omalla tavallaan ja esim. epäonnistuneen liikkeen sai uusia tai tehdä vaikka helpotetun version, jos halusi saada onnistumisen.
Ennen paikallamakuuta haettiin Magdan kanssa ihan rentoutumista, ja hyvinhän se onnistui ennen kehään menoa.


Minä onnistuin noin viikko sitten hajottamaan jäävät liikkeet kokeilemalla lelupalkkaa namipalkan sijaan. Magdan vire nousi niin paljon, että tuli virheitä ja niiden mukana epävarmuutta. Ensin seisominen ja maahanmeno menivät vain sekaisin, sitten epävarmuus näkyi jo asennon pitämisessäkin. Auts! Nämä meidän itse asiassa vahvimmat liikkeet olivatkin ihan levällään "kokeeseen" mennessä, ja sitä ne olivat tietysti sielläkin. Otimme helpotetut uusinnat niistä ja saimme kumpaankin onnistumisen toisella yrittämällä. Hyvä niin, näihin palataan seuraavissa treeneissä sitten huolella.
Yllättäen myös pomminvarmaksi mieltämässäni luoksetulossa Magda lähti hiippailemaan perään. En muista, koska tällaista olisi viimeksi sattunut! Tuomari huomautti Magdan olevan hyvin nopea liikkeissään, se kannattaa jättää hiukan huolellisemmin, ensin odotus-käsky ja sitten vasta oma liike. Asiastani varmana lähdin vaan menemään - ja Magda mukana.. Otimme siitäkin uusinnan, alla video onnistuneesta versiosta, joka tuomarimme mukana oli ihan kympin luoksetulo. (Kokeessa liike olisi tietysti mennyt nollille, kun ei ensimmäisellä onnistunut.)



Sitten varsinaisiin onnistumisiin. Juoksutarkastus meni nätisti, Magda ei hyökynyt tuomarin päälle, vaan antoi kauniisti tutkia. Ensimmäisestä arvosteltavasta liikkeestä eli luoksepäästävyydestä saimme kympin, samoin kymppi tuli ihanaa kyllä paikallamakuusta (siitä video alla).



Ainoa seuraamisliike oli tosiaan hihnassa seuraaminen, siitä tuli hienosti ysi. Jopa juoksupätkä meni hyvin - tämähän ei ole treeneissäkään vielä oikein pelittänyt. Hyvä Määkky!
Estehyppyä treenasin vielä tiistaina kovasti, koska sen kanssa on ollut taukoa. Magdan into on tässä liikkeessä huipussaan, joten esteen lähestyminen pelotti minua (kuten videolta näkyy, hipsimme lähemmäs) - pelkäsin, että varastaa esteelle, koska siitä tulee sitten suoraan nolla, hypätä saa vasta liikkurin käskystä. Saimme tähän Sereltä hyvän vinkin lähestyä estettä jatkossa sivusta, ei suoraan, jolloin koiran on helpompi pidätellä intoaan. Kuten videon pulinasta käynee ilmi, luulin, että seiso-käskynkin saa antaa vasta käskystä. Tarkemmin ajateltuna hupsu ajatus, mutta siksi sen kanssa hidastelin. Siitä siis pistemenetys, koska koira jo seisoi kun käskyn sanoin (saimme kasin).



Muihin onnisumisiin luen myös sen, että Magda näin ihan vieraassakin paikassa ja kuitenkin tavallista selvästi vähemmällä palkalla ja leikittämisellä yms. treenipuuhalla oli hyvin mukana. Pidin Magdan koko kokeen ajan (seuraamista lukuun ottamatta) irti, ja likka olikin kivasti kuulolla ja hollilla. Perusasennot olivat nopeita ja siistejä. Ennen paikallamakuuta otimme vain rentoutumista, ja se onnistui vieraassa paikassa, vieraiden koirien keskellä hyvin. Ennen muita liikkeitä olisin näin jälkikäteen ajateltuna voinut leikittää ja nostattaa Magdaa ennen kehään menoa, koska se oli varsin rennossa tilassa. Toisaalta nyt Magda teki osaamansa asiat tarkasti, että puolensa tässäkin.

Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus meille, ja loistojuttu, että epäonnistuneet kohdat sai halutessaan uusia. Näin koiralle ei jäänyt viimeiseksi mieleen epäonnistumista vaan onnistuminen, ja virheen sai heti korjattua. Olin kyllä tosi tyytyväinen, että Magda oli muutamista fiboista huolimatta tullut tokoilemaan, eikä se hakenut kontaktia vieraisiin ihmisiin tai koiriin vaan malttoi odotella kivasti ne väliajatkin, kun tuomari antoi palautetta tekemisestämme. Vielä olisi toinen mölleily suunnitteilla ennen ekaa alokasluokan koetta.
Ai niin, yksi arvosana vielä: kokonaisvaikutelma, jolla arvioidaan myös koirakon yhteistyötä. Saimme siitä ysin, ja loppukommenttina oli, että Magdalla on jo paljon osaamista, monet asiat se tekee tosi hyvin.
Nyt sitten vain rikotut liikkeet kuntoon sekä tietysti vahvistamaan osattuja asioita. Mitäpä tähän muuta, kuin että hyvä Mägdyläinen, hyvin sinä vedät!

Osittainen lepoviikko

Magdan juoksuaika ei ensin juurikaan treenaamiseemme vaikuttanut - emme toki käyneet ohjatuissa yhteistreeneissä, mutta treenailimme omalla porukalla. Magda pelitti oikein hyvin! Toisin on nyt ollut aika juoksujen päätyttyä. Magda vaikuttaa samalla tavalla vähän masentuneelta kuin ensimmäisten juoksujensa jälkeen, on jähmeä ja passiivisempi. Tämä siis etenkin silloin, kun mitään ei tapahdu; vaipuu ikään kuin omiin aatoksiinsa. Toisaalta likan pinna myös on lyhyempi treenatessa, jos jokin asia ei heti onnistu, meinaa Magdalta päästä ärräpäitä. En kuitenkaan ole isommin huolissani, koska ruoka maistuu, vettä ei kulu normaalia enempää ja Magda aina välillä innostuu leikkimäänkin. Paljon emme ole tällä viikolla tämän Magdan "tilan" vuoksi treenanneet, mutta Katjan Kupittaalla vetämän tokon jatkokurssin harkkoihin menimme.
Näissä treeneissä Magdalla oli kyllä hyvätkin hetkensä, vaikka seuraaminen vaikutti ihan ylivoimaista keskittymistä vaativalta suoritukselta tällä kertaa. Magda otti kyllä alussa ja lopussa hyvät perusasennot, mutta ei keskittynyt liikuttaessa, joten päätyi eteeni tai harhautui sivulle, josta kyllä heti korjasi paikkansa. Päätin jättää seuraamisen suosiolla vähemmälle tällä kertaa.
Sen sijaan paikallamakuu oli todella hyvää, keskittynyttä, levollista ja hyvävireistä, ja teimmekin sitten siitä ylivaikeita harjoituksia. Olisin ajatellut, että tällaisessa tilassa juuri paikallaan oleminen olisi ollut Magdalle hankalaa, mutta asia oli aivan päinvastoin.
Hyödynsin harjoitusavustajaksi tullutta Veeraa (ihmistä siis) paljon. Ensinnäkin otin paikallamakuuta Magdalle niin että se oli pitkässä liinassa, ja Veera seisoi huomaamattomasti liinan päällä sivummalla, usean metrin päässä Magdasta. Näin saatoin kävellä reilusti taakseni vilkuilematta kauas koirasta, koska Veera ilmoittaisi, jos Magda nousisi ja pitäisi toisaalta huolen, ettei kukaan tule Magdaa häiritsemään.
Hyödynsin laajaa kenttää kävelemällä kauas ja käymällä myös piilossa puun takana. Palkkana välillä kävin vain silittelemässä ja kehumassa, välillä annoin lisäksi namipalkkaa ja kehuja.
Kupittaan Kaivokenttä on paikkana hyvin avoin. Läpikulkuliikennettä on niin urheilijaporukoita kuin pyöräilijöitä ja koiraa ulkoiluttavia ihmisiä. Paikka onkin nimestään huolimatta pikemminkin aukio, jonka kautta kuljetaan puistoon, kuin varsinainen kenttä. Lisäksi häiriötä tuli muusta ryhmästämme (Magdalle pääosin vieraita koiria ja ihmisiä) sekä samalla kentällä ajoittain aika kovaäänisestikin treenanneesta toisesta ryhmästä. Yhdeksi häiriötekijäksi olin ajatellut kostean sään ja samoin kostean maan, mutta ne eivät nyt haitanneet yhtään. Magda ei noussut kertaakaan, se kesti niin toisen koiraporukan rähistelyt, läheltä ohittaneet pyöräilijät (!) kuin Määkkyläisen takaa lähestyneet ja ihan vierestä ohittaneet ihmisetkin. Myös loppuun ottamamme koko ryhmän paikallamakuurivi meni hyvin. (Kuvassa etualalla raamikas Antti-nahka.)

Omaksi treenattavaksi aiheeksemme olin valinnut paikallamakuuseen liittyvän koira-zen-harjoituksen, jossa hihnalla annoin Magdalle ärsykettä nousta maasta, ja palkitsin, kun se pisti vastaan, toisin sanoen vahvisti asentonsa eikä noussut. Tämä meni hyvin, Magda hoksasi jutun juonen parin toiston jälkeen. Katja antoi vinkiksi olla todella lähellä koiraa ja kokeilla samaa harjoitusta takapalkalla, mikä olikin hyvä idea - ainakin alkuun kun on tarkoitus pitää vain hihnasta vetämistä ärsykkeenä - myöhemmin voin toki ottaa mukaan myös ruualla houkuttelun. Pointtina on, että kun koira vastustaa ärsykettä (tai luopuu esim. palkkiosta, jolla sitä houkutellaan), se palkitaan.

Luoksetuloon otin kaksi reilua motivaatioharjoitusta. Kyseinen liike on meillä valmis ja hyvä, mutta havahduin siihen, ettei tähänkään ihanuuteen kannata tuudittautua. Jotta liike myös säilyy vahvana, pitää sitäkin välillä muistaa tehdä osina ja erityisen motivoivasti. Otin kokonaisen koeliikkeen kaikki osat, mutta kahteen osaan jaettuna. Tässäkin hyödynsin Veeraa. Ensimmäisen osan tein niin, että jätin Magdan Veeran pideltäväksi ja juoksin pois. Sitten seisahduin ja kutsuin Magdan sivulle - otin siis paikalla istumista lukuunottamatta liikkeen loppuosan. Välimatkaa oli reilusti, jotta Magda sai nauttia juoksemisen riemusta. Sitten heti perään jätin Magdan istumaan ja kävelin kentän toiseen päähän. Istumaan jättäminen jännitti, koska nostatin koiraa reilusti edellisen liikkeen juoksemisellani. Veera katsoi kaukaa, että Magda pysyi eikä sitä härkitty, joten uskalsin jättää sen kentän laitaan istumaan ja kävellä kauas. Siitä kutsuin, ja Magdan tullessa laukalla lähdin juoksemaan karkuun - ja todelle juoksin, kirmasin kentän ulkopuolelle niin, että Magda sai tosissaan jahdata minua, palkkana minun saavuttamisestani oli vielä namienjahtaamisleikki.

Lauantaina kävimme reilulla kolmen tunnun kävelyllä Ruissalossa. Hienot kiviportaat veivät korkealle kalliolle. Sumuisen aamun jälkeen saatiin kaunis, aurinkoinen päivä, joten reitti Saaronniemeen metsäpolkuja pitkin meni ihan huomaamatta.
Sunnuntaina tokoilin vain Daven kanssa. Katjan Veera-koira oli kaverina, ja otimme paikallamakuun heti treenin alkuun. Davella alkaa tämä olla jo vahva, menin piiloonkin, eikä ollut mitään elkeitä nousemisesta tai edes hermostunutta elekieltä. Ihan eri asiahan se olisi makoilla vieraiden koirien kanssa, mutta olen jo tähänkin tosi tyytyväinen. Dave on pysynyt aika hyvin jo pitkään, mutta nyt se myös näyttää silmääni siltä, mitä haen: varmalta ja tyyneltä. Pikkuhiljaa etenemme Daven kanssa. Seuraaminen käännöksineen ok, jäävissä tarjosi ensin kerran seisomista maahanmenon sijaan, mutta korjattiin ja hyvin jäi, otin kokonaisena koeliikkeenä. Jostain syystä Davea ei tänään leikityttänyt, yleensä kiskoo mitä tahansa keppiä tai lelua, nyt vaan ei huvittanut. Illalla lenkillä sitten jo tarjosi metsästä löytämiään "leluja".

Vein treenin jälkeen Daven kotiin ja hain Magdan tekemään näyttelytreeniä, pieni kertailu on paikallaan. Magda oli ravitreenissä oma sähäkkä itsensä, paineli menemään hurjaa ravia, sain tosissani juosta, että pysyin mukana. Seisomista otettiin tietysti myös.
Ihan itsekin olen yllättynyt, miten vähän näyttelyt nyt kiinnostavat, kun oma suhtautumiseni tokoon on tavoitteellisempi kuin ennen. Tuntuu, että näyttelyssä vietetty päivä menee hukkaan, hyvä treenipäivä menee ihan harakoille! Onneksi näyttelyyn on tulossa mukava porukka, ja varmaan tapaamme taas paljon tuttuja.
Alla olevista juoksukuvista näkyvät jossain määrin Magdan jyhkeät reisilihakset. Talven hieman vähäisempi liikunta on tainnut niitäkin hiukan pienentää, mutta ovat edelleen reilut limput.