Sivut

Lukijat

torstai 10. kesäkuuta 2010

Kesäpäivien iloja



Treenikaverukset Magda, Dave ja Helmi poseeraavat varjossa hellepäivän treenien lomassa. Noin muuten olemme tässä pikkuhiljaa toipuneet luonnetestiviikonlopusta, itselleni se oli työntäyteinen ja tietysti monenlaisia ajatuksia herättävä.
Dave onneksi tuntuu selvinneen koettelemuksesta hyvin. Hieman ylireagointia Davella on ollut esim. katupätkällämme kun jokin auto ei meinannut käynnistyä, seurasi pieni rähähdys auton päästämälle oudolle äänelle. Toisena päivänä nähtiin lievä arkuusreaktio (jarruttelua ja tuijotusta) puistossa oudon kartio-liikennemerkki-systeemin luona. Magdakin sitä ihmetteli, mutta meni heti tutkimaan. Ohi emme menneet, ennen kuin Davekin sen rauhassa uskaltautui katsastamaan. Oma neutraaliuteni ja kehuni, kun Dave rauhoittui/rohkaistui auttoi ohittamaan nämä tilanteet onneksi nopeasti.
Muuten en ole huomannut, että Dave olisi stressaantunut tms., ihan on itsensä oloinen. Viime kesänähän rähistelyreaktioita sinkoili vielä sinne tänne: toiset koirat, rullasukset, rullalautailijat, ruohonleikkurit, moottoripyörät - huonona päivänä jopa polkupyörätkin saivat aikaan rähäytyksen. Pitkä matka on siis tultu ja kaiken kaikkiaan elo tuntuu varsin ennakoitavalta ja mukavalta - ja onneksi näin vielä testin ja sen aiheuttaman kuormituksen jälkeenkin.
Luonnetestin videon saan käyttööni varmaan loppuviikosta, joten vielä pitää malttaa odotella. Videon jälkikäsittelyssä on tietysti hommaa, ja koneelle vieminen ottaa sekin aikansa.
Ihmisiin Dave näyttää suhtautuvan entiseen tapaan, katselee, mutta ei sen kummempaa. Minä en aio ainakaan toistaiseksi päästää vieraita silittelijöitä Davea käsittelemään; tuttujakin ihmisiä on paljon, ja heidän kanssaan Davella menee entiseen tapaan kivasti: luottavaisesti, iloisesti ja mutkattomasti. He saavat nyt riittää.
Kouluttajamme Johanna toi esille senkin hyvän pointin, että koska minä arvostan korkealle sosiaalisuutta (myös koirassa), on Davelle ehkä tullut houkutus yrittää olla luontaisia ominaisuuksiaan avoimempi ja sosiaalisempi myös vieraita kohtaan minua miellyttääkseen - siis myös tilanteissa, joissa se ei oikeastaan tohtisi. Herkuilla tms. sitä ei koskaan ole kontaktiin houkuteltu, eikä se ole suositeltavaakaan. Ahne koira voisi ylittää itsensä ruuan houkuttelemana, ja lähestyä ihmistä tilassa, jossa ei kuitenkaan ole aidosti luottavainen. Vaikka ruokaa ei ole käytetty, on vähän vastaava tilanne voinut olla Davenkin kohdalla. Luonnetestissäkin Dave lähestyi minusta tuomareita jotenkin oudosti, vaistosi ehkä oman jännitykseni. Leikki sitten kyllä, mutta tuntui ottavan leikistä paineita. Paha sen tarkemmin sanoa, kun en ole videota vielä nähnyt enkä yksityiskohtia muista.

Davelle voi siis olla ihan helpotuskin, jos selkeämmin osoitan, ettei sen tarvitse mennä ketään moikkailemaan. Tosin Dave ei ole muutenkaan aina saanut mennä, joten osaa kyllä kauniisti odotella vieressäni istumassa tai maassa, kun vaikka juttelen jonkun naapurin kanssa. Käsittelytilanteet ovat eri asia (eläinlääkärissä yms.), ne tosin ovat hyvin menneetkin ja niihin tietysti pitää edelleen sopeutua.
Yhden hiukan yllättävän muutoksen olen huomannut testin jälkeen. En tiedä, mitä siitä ajatella, mutta tyytyväinen olen. Tiedä sitten, onko kyseessä pysyvä tila. Dave on siis aina ollut huono odottamaan kytkettynä. Esim. treenihallillamme sillä on ollut tapana haukkua perääni ja minun lähtiessäni myös osoittaa mieltään näykkäämällä hihasta. Tämä on tapa, jonka kai voisi lukea siihen salakavaluuteen sikäli, että näppää ihmistä takaapäin. Itse vaan en ole tätä miksikään erityiseksi käytökseksi sen kummemmin ajatellut, koska en koe sen sisältävän uhkaa tms., pientä protestia vain. Ohjeeksi olen saanut suhtautua tyynen ylimielisesti ("höpö-höpö, annas olla", ei siis ainakaan provosoitua, alkaa vääntämään asiasta tai rangaista). Dave ottaa siis todella kiinni vain hihasta, pieni ote ja irroitus.

Joka tapauksessa tällä viikolla on Davelle tullut pari odottelutilannetta, esimerkiksi omalla kentällämme sen piti odottaa tolppaan kytkettynä, kun treenasin Magdaa. Ihmeekseni Dave on näissä tilanteissa ollut rauhallisempi kuin aiemmin! Siis vaikka luonnetestissä oli odotellessaan ensimmäistä kertaa elämässään tosiaan kokenut hieman kovia. Nyt Dave on hiljaa, loikoilee ja syö ruohoa tai istuu ja katselee. Hiukan kitisi, kun treenasin Magdan kanssa jotain riehakkaampaa juttua, mutta ei siis haukkunut tms. - eikä reagoinut lainkaan siihen jättämiseen, vaikka niitä hetkiä oli useita, kun välillä vaihdoin koiraa ja siirsin Daveakin toiseen paikkaan odottamaan.

Kovasti olen miettinyt Daven pentuaikaa, sen saamia kokemuksia, onko joskus sattunut jotakin ikävää, joka selittäisi sen käytöstä, siis epävarmuutta ja sen ilmentämistä. Mitään erityistä ei kuitenkaan tule mieleeni. Olen myös miettinyt omaa käytöstäni, olenko huomaamatta jättänyt antamatta tukea, kun se on säikähtänyt, onko oma kuohahdukseni tai reaktioni johonkin asiaan pahentanut sitä, miten Dave on tilanteen tulkinnut, onko jokin sen mielestä erityisen uhkaava tilanne jäänyt minulta nollaamatta, olenko tulkinnut koko koiraa väärin ja sen perusteella myös edellyttänyt siltä jossain tilanteessa enemmän kuin olisi kannattanut jne.

Aika ajoin on minusta hyvä katsoa peiliin, reflektoida omaa tekemistä, oppia virheistä ja myös onnistumisista, pohtia mennyttä ja miettiä, mitä kannattaisi tehdä toisin. Toisaalta tiedän olevani varsin valveutunut koiranomistaja, Dave on kolmas koirani ja sen kanssa olemme myös alusta asti käyneet koulutuksissa, kursseilla jne. erilaisten harrastusten parissa. Apuakin olen saanut, kun sitä olen tarvinnut, ja tietoa hankkinut myös lukemalla, kysymällä, kuuntelemalla. Toisaalta olen ymmärtänyt hylätä sellaiset hyvää tarkoittavat neuvot kuten selättämisen kokeilemisen rähinään. Daven kaltaiselle pehmeälle ja epävarmalle koiralle tällainen saattaisi jättää pahatkin jäljet. Tärkeintä on alusta asti ollut koiran luottamuksen voittaminen ja sen turvin eteneminen.
Kyllä sekin on mielessäni käynyt, millainen koira olisi käsissä, jos se ei olisi sattunut näin aktiivisesti harrastavalle, ihmisten parissa liikkuvalle, käytösongelmiin apua etsivälle ja koiria aiemminkin omistaneelle ihmiselle. Jälki voisi olla myös toisenlaista, eikä välttämättä hyvässä.

Toisaalta, kun Dave on niinkin pehmeä kuin testissä ilmeni, voi ehkä olla niinkin, ettei mitään suurta isoa ole tarvinnutkaan tapahtua. Dave joka tapauksessa on minusta ainakin sosiaalistettu monipuolisesti niin ihmisiin kuin koiriin, erilaisiin asioihin ja tilantesiin. Se oli pennuista viimeinen, joka otti minuun kontaktin, mutta se ei arastellut - se oli ensi kertaa ulkona ja sillä tuntui olevan muuta tekemistä ensin. Se kuitenkin nukahti rauhassa syliini, kun sen siihen nostin, ja se tutki ulkona ympäristöä rohkeasti. Se oli selvästi tottunut käsittelyyn, oppi nopeasti luottamaan minuun hoitotoimenpiteitä tehtäessä ja nautti alusta asti ihmisen läheisyydestä. Uskon kasvattajan tässä mielessä tehneen kyllä hyvää työtä, Dave solahti yhteiseen arkeemme helposti. Autossa taisi kerran kotimatkan (jolloin huusi kuin hyeena) jälkeen aristella, sitten matkasi rennosti. Edes läheisen autoromuttamon kirskuvat ja rämisevät äänet eivät sitä hetkauttaneet.

Dave heitti talviturkin jo aiemmin meressä, mutta Maskussa Magdakin innostui uimaan.


En Daven pentuaikana kokenut, että Dave olisi ollut arka, varsin vähäisin ponnistuksin se oppi kulkemaan kaupungilla ja liikennevälineissä. Alusta-arkuus ja uroksille rähinä ovat meidän arjessamme olleet ne hankalat jutut, urokset tietysti vielä liukkaiden lattioiden pelkoa paljon isommin. Yhtä kaikki Davessa on juuri niitä ominaisuuksia, joita poitsu testissä ilmensi. Näin se on ja näillä mennään. Kompromisseja olen harrastusten vuoksi jo tehnyt; kyynärvika sai jättämään agin alkeisiin ja unohtamaan pk-lajitkin. Koiratanssia ja toko harrastetaan, mutta ymmärsin testin jälkeen senkin, että Daven kanssa en voi mennä tilanteisiin, joissa minä jännitän ja Davea pitäisi tuomarin käsitellä (vrt. tokon luoksepäästävyys). Tätä on kymmeniä kertoja treenattu, ja aina on mennyt hyvin. Mutta mikä olisi tilanne, kun itse jännitän ja tuomari lähestyy? Entä jos Dave lukisi minua niin, että jännitän tuomaria ja päättäisi puolustaa tai tulisi itse epävarmaksi? No, kaikkea ei voi saada, kyllä me ilman tavoitteellista harrastamista Daven kanssa elää voidaan. Pettymys se on, mutta toisaalta kun koirasosiaalisuudenkin kanssa on vielä työsarkaa (vrt. tokon paikallamakuu), ei tämä nyt niin suuri asia ole. Iloitsen kuitenkin siitä, että Dave on terve ja kyynäränkin osalta oireeton.

Olisiko tässä tanssiohjelmamme alku- tai loppuliike?
Variaatioita tästä olemme tehneet useita erilaista; liikkeisiin joissa koira seisoo, tulee mukaan myös liikkuminen.




Vähän on tosiaan taas treenattukin, mutta enemmän käyty uimareissuilla. Kuumat ilmat ovat hiukan syöneet treeni-intoa, sen sijaan uiminen on ollut ihanaa vaihtelua koko porukalle. Suuri yllätys oli, että Magdakin innostui tänä toisena kesänään uimisesta. On toki uinut ennenkin, mutta nyt paahtoi Maskussa sellaista kyytiä kohti ulappaa, että sain hillitä intoa.

Ei kommentteja: