Osittainen lepoviikko

Magdan juoksuaika ei ensin juurikaan treenaamiseemme vaikuttanut - emme toki käyneet ohjatuissa yhteistreeneissä, mutta treenailimme omalla porukalla. Magda pelitti oikein hyvin! Toisin on nyt ollut aika juoksujen päätyttyä. Magda vaikuttaa samalla tavalla vähän masentuneelta kuin ensimmäisten juoksujensa jälkeen, on jähmeä ja passiivisempi. Tämä siis etenkin silloin, kun mitään ei tapahdu; vaipuu ikään kuin omiin aatoksiinsa. Toisaalta likan pinna myös on lyhyempi treenatessa, jos jokin asia ei heti onnistu, meinaa Magdalta päästä ärräpäitä. En kuitenkaan ole isommin huolissani, koska ruoka maistuu, vettä ei kulu normaalia enempää ja Magda aina välillä innostuu leikkimäänkin. Paljon emme ole tällä viikolla tämän Magdan "tilan" vuoksi treenanneet, mutta Katjan Kupittaalla vetämän tokon jatkokurssin harkkoihin menimme.
Näissä treeneissä Magdalla oli kyllä hyvätkin hetkensä, vaikka seuraaminen vaikutti ihan ylivoimaista keskittymistä vaativalta suoritukselta tällä kertaa. Magda otti kyllä alussa ja lopussa hyvät perusasennot, mutta ei keskittynyt liikuttaessa, joten päätyi eteeni tai harhautui sivulle, josta kyllä heti korjasi paikkansa. Päätin jättää seuraamisen suosiolla vähemmälle tällä kertaa.
Sen sijaan paikallamakuu oli todella hyvää, keskittynyttä, levollista ja hyvävireistä, ja teimmekin sitten siitä ylivaikeita harjoituksia. Olisin ajatellut, että tällaisessa tilassa juuri paikallaan oleminen olisi ollut Magdalle hankalaa, mutta asia oli aivan päinvastoin.
Hyödynsin harjoitusavustajaksi tullutta Veeraa (ihmistä siis) paljon. Ensinnäkin otin paikallamakuuta Magdalle niin että se oli pitkässä liinassa, ja Veera seisoi huomaamattomasti liinan päällä sivummalla, usean metrin päässä Magdasta. Näin saatoin kävellä reilusti taakseni vilkuilematta kauas koirasta, koska Veera ilmoittaisi, jos Magda nousisi ja pitäisi toisaalta huolen, ettei kukaan tule Magdaa häiritsemään.
Hyödynsin laajaa kenttää kävelemällä kauas ja käymällä myös piilossa puun takana. Palkkana välillä kävin vain silittelemässä ja kehumassa, välillä annoin lisäksi namipalkkaa ja kehuja.
Kupittaan Kaivokenttä on paikkana hyvin avoin. Läpikulkuliikennettä on niin urheilijaporukoita kuin pyöräilijöitä ja koiraa ulkoiluttavia ihmisiä. Paikka onkin nimestään huolimatta pikemminkin aukio, jonka kautta kuljetaan puistoon, kuin varsinainen kenttä. Lisäksi häiriötä tuli muusta ryhmästämme (Magdalle pääosin vieraita koiria ja ihmisiä) sekä samalla kentällä ajoittain aika kovaäänisestikin treenanneesta toisesta ryhmästä. Yhdeksi häiriötekijäksi olin ajatellut kostean sään ja samoin kostean maan, mutta ne eivät nyt haitanneet yhtään. Magda ei noussut kertaakaan, se kesti niin toisen koiraporukan rähistelyt, läheltä ohittaneet pyöräilijät (!) kuin Määkkyläisen takaa lähestyneet ja ihan vierestä ohittaneet ihmisetkin. Myös loppuun ottamamme koko ryhmän paikallamakuurivi meni hyvin. (Kuvassa etualalla raamikas Antti-nahka.)

Omaksi treenattavaksi aiheeksemme olin valinnut paikallamakuuseen liittyvän koira-zen-harjoituksen, jossa hihnalla annoin Magdalle ärsykettä nousta maasta, ja palkitsin, kun se pisti vastaan, toisin sanoen vahvisti asentonsa eikä noussut. Tämä meni hyvin, Magda hoksasi jutun juonen parin toiston jälkeen. Katja antoi vinkiksi olla todella lähellä koiraa ja kokeilla samaa harjoitusta takapalkalla, mikä olikin hyvä idea - ainakin alkuun kun on tarkoitus pitää vain hihnasta vetämistä ärsykkeenä - myöhemmin voin toki ottaa mukaan myös ruualla houkuttelun. Pointtina on, että kun koira vastustaa ärsykettä (tai luopuu esim. palkkiosta, jolla sitä houkutellaan), se palkitaan.

Luoksetuloon otin kaksi reilua motivaatioharjoitusta. Kyseinen liike on meillä valmis ja hyvä, mutta havahduin siihen, ettei tähänkään ihanuuteen kannata tuudittautua. Jotta liike myös säilyy vahvana, pitää sitäkin välillä muistaa tehdä osina ja erityisen motivoivasti. Otin kokonaisen koeliikkeen kaikki osat, mutta kahteen osaan jaettuna. Tässäkin hyödynsin Veeraa. Ensimmäisen osan tein niin, että jätin Magdan Veeran pideltäväksi ja juoksin pois. Sitten seisahduin ja kutsuin Magdan sivulle - otin siis paikalla istumista lukuunottamatta liikkeen loppuosan. Välimatkaa oli reilusti, jotta Magda sai nauttia juoksemisen riemusta. Sitten heti perään jätin Magdan istumaan ja kävelin kentän toiseen päähän. Istumaan jättäminen jännitti, koska nostatin koiraa reilusti edellisen liikkeen juoksemisellani. Veera katsoi kaukaa, että Magda pysyi eikä sitä härkitty, joten uskalsin jättää sen kentän laitaan istumaan ja kävellä kauas. Siitä kutsuin, ja Magdan tullessa laukalla lähdin juoksemaan karkuun - ja todelle juoksin, kirmasin kentän ulkopuolelle niin, että Magda sai tosissaan jahdata minua, palkkana minun saavuttamisestani oli vielä namienjahtaamisleikki.

Lauantaina kävimme reilulla kolmen tunnun kävelyllä Ruissalossa. Hienot kiviportaat veivät korkealle kalliolle. Sumuisen aamun jälkeen saatiin kaunis, aurinkoinen päivä, joten reitti Saaronniemeen metsäpolkuja pitkin meni ihan huomaamatta.
Sunnuntaina tokoilin vain Daven kanssa. Katjan Veera-koira oli kaverina, ja otimme paikallamakuun heti treenin alkuun. Davella alkaa tämä olla jo vahva, menin piiloonkin, eikä ollut mitään elkeitä nousemisesta tai edes hermostunutta elekieltä. Ihan eri asiahan se olisi makoilla vieraiden koirien kanssa, mutta olen jo tähänkin tosi tyytyväinen. Dave on pysynyt aika hyvin jo pitkään, mutta nyt se myös näyttää silmääni siltä, mitä haen: varmalta ja tyyneltä. Pikkuhiljaa etenemme Daven kanssa. Seuraaminen käännöksineen ok, jäävissä tarjosi ensin kerran seisomista maahanmenon sijaan, mutta korjattiin ja hyvin jäi, otin kokonaisena koeliikkeenä. Jostain syystä Davea ei tänään leikityttänyt, yleensä kiskoo mitä tahansa keppiä tai lelua, nyt vaan ei huvittanut. Illalla lenkillä sitten jo tarjosi metsästä löytämiään "leluja".

Vein treenin jälkeen Daven kotiin ja hain Magdan tekemään näyttelytreeniä, pieni kertailu on paikallaan. Magda oli ravitreenissä oma sähäkkä itsensä, paineli menemään hurjaa ravia, sain tosissani juosta, että pysyin mukana. Seisomista otettiin tietysti myös.
Ihan itsekin olen yllättynyt, miten vähän näyttelyt nyt kiinnostavat, kun oma suhtautumiseni tokoon on tavoitteellisempi kuin ennen. Tuntuu, että näyttelyssä vietetty päivä menee hukkaan, hyvä treenipäivä menee ihan harakoille! Onneksi näyttelyyn on tulossa mukava porukka, ja varmaan tapaamme taas paljon tuttuja.
Alla olevista juoksukuvista näkyvät jossain määrin Magdan jyhkeät reisilihakset. Talven hieman vähäisempi liikunta on tainnut niitäkin hiukan pienentää, mutta ovat edelleen reilut limput.