Koreografioita koiratanssissa ja agilityssä

Kuvassa Magda tekee kosketusalustatreeniä sunnuntain agitunnin tauolla, tällä kertaa kosketusalusta on minua vasten. Hoksasin sattumalta, että kun vaan pidin alustaa kädessä tuossa edessäni, hyppäsi Magda täppäämään sitä käpälillä minua vasten. Mainio juttu; tätähän voisi hyödyntää koiratanssissa!

Mutta palataanpa ensin perjantain tanssitunnin asioihin. Kouluttajamme Johanna Tammiala kannusti kaikkia lämmittelemään koiransa erityisen hyvin: luvassa olisi fyysisesti haastavien liikkeiden harjoittelua. Onneksi monista tanssiliikkeistä on myös lämmittelyyn, joten samalla kun koiraa herätellään treenivireeseen niin henkisesti kuin fyysisestikin, koira myös saa kertausta jo tutuista liikkeistä. Hyvä tapa aloittaa tunti onkin ottaa reippaita seuraamisia molemmin puolin, antaa koiran pujotella, peruutella, pyörähdellä ja lihasten lämmittyä myös ryömiä ja ottaa kevyitä hyppyjä esim. oman jalan yli.
Päivän treeneihin liittyi myös yksi yllättävä ja todella ajatuksia herättävä huomio: Magda seuraa paremmin "väärällä" puolella! Siis väärällä tokon näkökulmasta ajateltuna, tanssissahan (kuten myös agissa) koiraa kuljetetaan kummallakin puolella. Olin tätä oikealla seuraamisen vahvistumista ollut havaitsevinani Magdalla jo aiemmin, mutta nyt se oli päivänselvää - myös kouluttajamme oli asiasta samaa mieltä. Tämä aiheutti välittömästi itsetutkiskelua, koska jostain syystä seuraamisen opettaminen on ollut minulle vaikeata, se oli sitä Davenkin kanssa (jonka opetin eri tavalla, mutta joka seuraamisen opittuaan on kyllä sen hyvin hallinnut).
Mutta miksi Magda seuraa paremmin minun oikealla puolellani kuin siellä toko-seuraamisen puolella, vasemmalla? Päivänselvää on, ettei kyse ole harjoittelumääristä, sillä tanssia emme ole vielä kovin kauaa harrastaneet emmekä siis sitä toisen puolen seuraamista ole likikään yhtä paljon harjoitelleet kuin varsinaista tokoseuraamista.
Magda on kokemukseni mukaan hyvin nopeaoppinen, joten sen hitaus saada seuraaminen kunnolla haltuun on saanut minut miettimään paljonkin omaa tekemistäni - olen ilmiselvästi opettamisessa jotenkin epäjohdonmukainen. Olen melko vakuuttunut siitä, että ongelmana ei ole toistuva palkitseminen väärästä tekemisestä, kuten edistämisestä tai vinosta tai väljästä asennosta. Niiden suhteen olen omasta mielestäni pääsääntöisesti ainakin tarkka (koska Davelle olin aikanaan opettanut väärän paikan, samaa virhettä pyrin kovasti välttämään). Sen sijaan ongelmana on ainakin oma epämääräinen liikkumiseni: askelpituus vaihtelee ja liikkeelle lähdöt ja pysähtymiset ovat varmasti turhan usein koiran näkökulmasta ennakoimattomia, mikä johtaa siihen, että Magda ei joko ehdi mukaan tai sitten se ei ehdi pysähtymään ajoissa. Mukana pysyminen olisi sille helpompaa, kun en välillä hiippailisi ja välillä reippailisi - ja kun olisin ylipäänsä rennompi olemukseltani. Treenikaverini vahvisti asia; liikun aivan eri tavalla Magdan kuin Daven kanssa. Mutta on se hankalaa, kun tosiaan niin tarkkana katson sitä Magdan oikeaa paikkaa ja yritän merkata oikeat tekemiset, rentouden yhdistäminen siihen on haastavaa.
Kun sitten koiratanssissa liikun sen ihmeempiä yrittämättä, kutsun koiran ns. arkiseuraamiseen "mennään"-sanalla, ihan vain rennosti lämmittelemään, niin se onkin justiinsa oikeassa kohdassa kontakteineen kaikkineen! Vielä kun saan tämän toimimaan toisellakin puolella, niin hyvä olisi. Yksi oppi tästä on sekin, että otan jatkossa enemmän myös tokoseuraamisia lennosta, ilman perusasentoja, koska niitähän oikean puolen seuraamisessa ei ole ollut yhtään.
Mutta takaisin perjantaiseen tanssituntiimme. Ennen uusien liikkeiden harjoittelua oli jo pidempään lajia harrastaneen ja kisaavan koirakon koreografiaraati. Toisin kuin musiikkiraadissa, joka meillekin Magdan kanssa on jo pidetty, oli nyt tarkoituksena katsoa musiikin ja liikkeiden yhdistelmä, siis koko esitys, ja käsitellä koreografian herättämiä ajatuksia. Kaipaisiko se jotakin lisää, mitä mahdollisesti puuttuu? Miten hyvin pari käyttää esiintymiseen varattua tilaa hyväkseen? Entä mistä liikkeistä voisi karsia ja mitä jättää pois? Ideana oli katsoa etenkin sitä, miten monipuolisesti eri liikeryhmiä on käytetty, skaalaahan on maassa tehtävistä liikkeistä ja mitä mielikuvituksellisimmista tempuista aina erilaisiin seuraamisiin (myös takaperin), käpälän käyttöä edellyttäviin liikkeisiin ja omistajasta kaukana tehtäviin, monelle koiralle varsin vaativiin liikkeisiin.
Koreografiaraadin keskusteluista sain sytykkeen itsekin listata ne liikkeet, jotka Magda osaa ja ne, joita jo työstämme tai tulemme työstämään seuraavaksi. Kun koossa on sopiva määrä liikkeitä, on hyvä alkaa sovittamaan niitä omaan musiikkikappaleeseemme. Liikkeiden valinnassa kannattaa painottaa monipuolisuutta ja tietysti myös vaikeustasoa, jota kannattaa nostaa sitä mukaa kun tekeminen edistyy. Ehkä mukana on ensin etuperin pujottelu, seuraavassa vaiheessa se vaihdetaan takaperin pujotteluun ja niin edelleen.
Tunnin lopuksi otimme Magdalle ihan uusia liikkeitä takajaloilla tehtävien liikkeiden ryhmästä. Aloitimme harjoittelemaan niin sanottua tanssitusliikettä, jossa koira on takajaloillaan ja nojaa ohjaajan käteen, ja ohjaaja voi näin kuljettaa ja esimerkiksi pyörittää koiraa. Pidemmälle ehtineet takajalkojen päälle nousijat menivät tunnilla takajaloillaan esimerkiksi ympyrää tai kiersivät ohjaajaansa.
Lauantaina ohjelmassa oli agia, olimme vuokranneet treenihallimme omaan käyttöömme tunniksi, ja ajoimme sinne treenikaverini kanssa. Magdan kanssa kokeilin nyt uudestaan puomia, viime lauantaina agipäivässä Tsaun hallilla Magda kokeili sitä ensi kerran ja jumitti. Nyt ei ilmeisesti sitten samassa mitassa huimannut korkealla, ehkäpä oli viettitaso korkeampi, kun teimme pohjalle vauhdikkaita putkeen lähetyksiä. Olipa syy mikä tahansa, Magda meni puomin ihan mukavasti, nelisen kertaa otimme ihan vain tuntuman saamiseksi. A-estettä emme olleet aiemmin kokeilleet, ja kun vauhtiin päästiin, otettiin sitäkin se neljä kertaa. Sen verran Magda kiipesi kynsillä, että jännittävä se A-estekin selvästi oli - mutta myös kiehtova: sunnuntain agitreenien alussa se oli omatoimisesti suuntaamassa sille!
Lauantain omalla tunnillamme otimme myös keppejä (työstettävää riittää, Magda ei vielä osaa yhtään hakea niitä itse) ja tosiaan putkeen ja pussiin lähetyksiä hieman hankalammista kulmista (ne ok).
Paluumatkalla hallilta kävimme ottamassa pienet häiriötokoilut vilkkaalla parkkipaikalla. Koirakaverukset pysyivät paikalla hienosti, vaikka ohi meni niin koiria kuin ihmisiä. Paikallamakuu on ollut lopulta, kun alkuun pääsimme, Magdalle helppo opetettava. Ensin liike tuntui hankalalta Magdan vilkkauden takia, lentävä lintu tai mikä tahansa ärsyke vei sen huomion. Nyt, kun jutun juoni on selvillä, on eteneminen ollut helppoa, koska Magda vaan ei näytä jännittävän uusia paikkoja, vieraita koiria tai ihmisiä tai oikeastaan mitään muutakaan, toisin kuin esimerkiksi Daven, sen ei näiltä osin tarvitse ylittää itseään. Treenauksen kasvattama maltti on riittänyt tekemään paikallamakuusta sille helpolta vaikuttavan liikkeen.
Tämä (huonolaatuinen, pahoittelen!) kuva kuvastaa hyvin Magdan tyyneyttä; agihallin hälinässä, yhden koiran paahtaessa radalla ja muiden ottaessa lähellä kosketusalustatreeniä tai odotellessa ratavuoroaan suorittaa Magda keskittyneesti paikalla makuuta. Ihana, ihana likka!

Myös vapaamuotoinen odottelu sujuu, tässä tosin Magda haki jo kontaktia; "eikös olisi jo meidän vuoro?"

Lauantaina otimme myöhemmin vielä Daven kanssa tokoa taas uudella parkkiksella. Videoimme liikkeitä, mikä oli hyvä: huomasin antavani yhdessä liikkeessä pienen käsiavun ja toisessa ylimääräisen käskyn - molemmat siis virheitä, joita en tajunnut tekeväni. Hyvänä puolena huomasin seuraamisessa kävelyni (ja tämä vain Daven kanssa) olevan ihan hyvää: molemmat kädet liikkuvat ja vauhtia on tarpeeksi.
Sunnuntaina olivat sitten Magdan agitreenit, niissä tehtiin kaksi vähän pidempää rataa. Ne menivät nappiin molemmat, asiaa auttoi se, että muistin radat - Magda sitten pelasti muutamat oudot ohjaukseni.

Collieystäviä

Kuvassa Magda ja velipoikansa Rocky koirapuistossa liki viikottaiseksi muodostuneessa tapaamisessa. Kaverusten meno oli hyväntuulista ja railakasta, kuten aina.

Maanantaina olin molempien koirieni kanssa collieporukalla ulkoilemassa, ihana reissu metsän siimekseen kera viiden koiran ja kolmen naisen. Lunta oli satanut taas lisää, ja maisemat olivat uskomattoman kauniit. Dave ja Magda käyttäytyivät edukseen koko reissun ajan, mistä molemmille täydet pisteet! No, hankalia ohituksia ei oikeastaan tullut, mutta toisaalta koirat olivat erityisen hyvin kuulolla myös metsässä.
Dave, joka tavallisesti on hihnassa enemmän tai vähemmän epäluuloinen vieraita koiria kohtaan, käyttäytyi oikein kivasti myös hihnalenkkeilyn ajan. Kun koirat pääsivät irti, se tutustui uusiin kavereihin tapansa mukaan kiinnostuneesti, mutta ei tuppautunut. Kerrassaan mukava reissu, ja loistavaa liikuntaa niin koirille kuin ihmisillekin kahlata pehmeässä pakkaslumessa.
Melkein kolmen tunnin reissun jälkeen maistui uni parhaan kaverin kyljessä.



Tiistain tokotreeneihin otin mukaani Daven, jonka sairasloma on taakse jäänyttä elämää. Dave toipui kastraatiosta nopeasti, ja puhkui treeni-intoa. Otimme seuraamisia, jääviä liikkeitä, eteen tuloa (koska "raahaan" edelleen mukana ajatusta myös BH-kokeesta)ja estehyppyä.
Seuraamiset menivät pääosin tosi hyvin, jäävissä on edelleen kertaamista, estehyppy meni mukavasti, mutta otimme sitä puhtaasti motivaatiotreeninä, ilman perusasentoa ja seisomista - palkkasin jo ponnistusvaiheessa heittämällä namin esteen toiselle puolelle. Eteentulon käsiapua en ole saanut aikaiseksi treenata pois, mutta muuten liike on ihan hyvässä kuosissa, selvästi luoksetulon lisäksi Daven suosikkeja. Luoksetuloa otimme kisamuotoisena, se on valmis ja varma; hyvin jää istumaan, laukaten tulee ja perusasento on suora.
Vaihtoehtoisena lajina oli tarjolla myös päästäisen pyydystystä; pieni musta päästäinen oli löytänyt tiensä halliin ja toi lisähaastetta etenkin lopputunnilla ottamiimme paikallamakuun harjoituksiin. Paikallamakuu oli pitkään yksi vaikeimmista liikkeistä meille, suorastaan tuskastuttava, koska Dave vaikutti huolestuneelta ja kovin halukkaalta nousemaan ja tulemaan "mamman" luokse.
Ahkera treenaaminen myös kotona ruokinnan yhteydessä (pitkähköjäkin aikoja saavat Magdan kanssa rinnakkain odottaa ruokakuppeja) on varmasti osaltaan auttanut. Luotan jo itsekin paremmin siihen, että Dave pysyy, ja lähes joka treeneissä käyn myös piilossa, treenaammepa sitten kotona, hallilla tai jossain ulkona - niin tälläkin kertaa.
Muita koirakkoja oli paikalla neljä, joten tilaa oli reilusti. Paikallamakuun rivissä koiria oli kolme, kaksi muuta treenasivat samalla antaen häiriötä Davelle ja kumppaneille tekemällä nouto- ja estehyppytreeniä.
Viikon tanssitreeneistä ja ageista luvassa raporttia myöhemmin; koiratanssin koreografia-asioissa ainakin on pohdintaa ihan oman kirjoituksensa aiheeksi.

Sisarukset Magda ja Rocky koirapuistossa, vaihteeksi mukana oli lelukin, ja sillä leikittiin yhdessä jahtausleikkejä.

Kuulumisia SCY:n agilitypäivästä

(Kuva: Heidi Vuoristo)
Tällä viikolla oli viimein kovasti odotettu agilitypäivämme. Kouluttajakasi saimme Komulaisen Mirvan ja paikkana oli Tsaun halli. Turun talvi oli kylmimmillään, joten mietimme jo koko päivän perumista - miten treeneissä pärjäisivät ohjaajat tai koirat?
Päätimme kuitenkin järjestää päivän sillä periaatteella, että sitä treenataan mitä voidaan, koirien ja omistajien mukaan mennään, panostetaan lämmittelyyn ja liikkumiseen, eikä oteta turhia riskejä.
Päivä oli aurinkoinen, mutta viima hurja. Osallistuin Magdan kanssa aloittelevien ryhmään, ja kävimme aamun ensimmäisen lämmittelyn tekemässä koirapuistossa, jossa Magda ja Dave telmivät ja riehuivat parisenkymmentä minuuttia. Tassuissa pysyi vipinä, kun itse juoksin koiria karkuun ja leikitin niitä.
Hallilla osa koirista odotteli taukohetket autoissa, joita käytiin aika ajoin lämmittämässä, osa taas Magdan tapaan lämpimiin vessoihin parkkeeratuissa häkeissä. Magdan kanssa samaan häkkiin laitoimme treenikaverin koiran Shantin, joten tytöt lämmittivät samalla toisiaan. Takit ja kerrospukeutuminen olivat silti kova sana koirillakin. Tässä samalla nähtiin yksi niistä piirteistä, joista todella collikoissa tykkään: sopeutuvuus ja koirasosiaalisuus. Juu, ei koske kaikkia, Davea ei noin vain voisi vieraan koiran kanssa samaan häkkiin lykätä, tutut ovat toinen juttu. Mutta Magda on sillä tavalla leppoisa ja joustava, sen häkkiin sopii vieraskin kaveri oikein hyvin, ja koska rotukaveri Shanti on samanlainen, saivat tytöt odotella yhdessä. Pihalla kun sitten juoksimme lämmittelylenkkejä, huomasin Magdan oikein pyrkivän Shantin luo - taisivat siellä häkissä odotellessaan ehtiä likat ystävystymään.
Päivän aloittaneen teoriaosuuden jälkeen siirryimme käytännön hommiin. Magdan kanssa tavoitteena minulla oli etukäteen koiran totuttaminen ihan vieraaseen agihalliin, siis sen kokemuksen saaminen, että sitä kivaa, omalta halliltamme tuttua hommaa voi tehdä muuallakin.
Magda valmistautuu treeniin pyörimällä (Kuva: Veera Westerlund)

Magda ei vaikuttanut alkuun tunnistavan esteitä tai hoksaavan, että olimme tulleet treenaamaan, vaan kulki ympäriinsä haistellen ja ihmetellen mm. maneesin hiekkapohjaa (omalla hallillamme on mattopohja). Annoin sen vähän tutustua paikkoihin. Sitten otimme vielä lisälämmittelyksi pyörähdyksiä, pieniä juoksupätkiä, eteen lähetyksiä ja peruuttamista, ja sen jälkeen olimmekin valmiita treenaamaan.
Päivän mittaan otimme mm. motivaatiotreeniä namikupin kanssa putkella ja pussilla, joilla harjoittelin myös hiukan vaikeampia lähetyskulmia. Otimme myös hypyillä treeniä, jossa koiraa jarrutettiin sen innon kasvattamiseksi. Magdasta hyppääminen on huippua, mutta kuten kuvasta näkyy, se ei heti hoksannut, mistä tässä treenissä on kyse - kovasti näyttää sitä minulta kysyvän, miksi pidän kiinni ja kykin siinä vieressä..

(Kuva: Veera Westerlund)
Hyppyjen osalta pidimme rimat maassa varmuuden vuoksi: vaikka koirat oli lämmitelty, emme halunneet ottaa riskejä kylmässä säässä. Ohjauskuvioista otimme valssaamista ja takaa leikkauksia, ne menivät oikein kivasti.
Magda kokeili puomia nyt ekaa kertaa, ja lähti hyvin kiipeämään. Ylhäällä se alkoi kuitenkin katsella alas, ja laittoi jarruja päälle. Nameja kyllä natusteli, mutta ei halunnut jatkaa eteenpäin. Kokeilimme matalampaa puomia, ja sillä Magda juoksi reippaasti edestakaisin. Toisaalta korkeankin puomin alastulossa voitiin treenata heti perään kontakteja kosketusalustalla, ja ne menivät hyvin - Magda teki iloisesti ja reippaasti.

(Kuva: Heidi Vuoristo)
Daven kanssa aikanaan huomasin, ettei esteen oppimisnopeus vaikuttanut siihen, miten hyvin se esteen jatkossa hallitsi eikä edes siihen, miten hauskana se sitä pidemmän päälle piti. Davelle oli aikanaan erityisen vaikea pussin suuaukko, koska omalla hallillamme se oli liukkaan oloinen, ja Davelle liukkaat ovat vaikeita muuallakin. Treenien edetessä tämä murhe unohtui täysin, ja Dave paineli pussiin samalla tohinalla kuin putkellekin. Muistan myös sen riemun, joka repesi, kun Dave ekan kerran uskalsi pussin läpi mennä, se oli kovin tohkeissaan rohkeudestaan!
Mirvalta Magda sai ohjeeksi treenata edelleen takapään käyttöä ja toisaalta esim. kokeilla metsässä kiipeilyä puiden rungoilla jne. Kotona ajattelin ottaa kiipeilypaikaksi nojatuolin rahin ja laittaa Magdan temppuilemaan sen päällä, se ei ole korkealla, mutta siinäkin pyöriminen edellyttää omien takajalkojen sijainnin tunnistamista. Tällainen kehonhallinta auttaa sitten puomillakin liikkumista jatkossa. Myös monet tanssitreenien liikkeistä auttavat tässä, esimerkiksi suoraan peruuttaminen.
Mainio vinkki oli myös esineiden kiertäminen - se on hyvää ohjaustreeniä ja itse asiassa noin ihan taitona hyödyllinen myös koiratanssissa. Uusien hankintojen listalla on namipenaali, jonka voin heittää palkaksi: sisään herkkuja, sitten yhteistä revitysleikkiä ja lopuksi herkut penaalista koiralle. Paljon siis saimme vinkkejä, treenattavaa ja ajateltavaa agipäivästä.
Kouluttajankin kanssa oli kiva leikkiä! (Kuva: Heidi Vuoristo)

Mukavaa oli huomata, että halliin hiukan tutustuttuaan Magda teki uudessa paikassa esteitä reippaasti; meni yhtä lailla vieraasta putkesta ja pussista läpi kuin tutuistakin omalla (tai siis Tammialan Johannan, hih) hallilla. Huomasin kyllä, että kalseahko ilma hiukan Magdan menoa hillitsi, samoin kuin toisaalta tavallista selvästi pidempi treenipäivä - vaikka lepotaukoja välissä olikin. Siitä huolimatta mukana oli iloista tekemisen meininkiä. Parasta herkkua Magdalle taisivat olla päivän päättäneet pienet radan pätkät, niitä se olisi voinut jäädä vielä tekemään enemmänkin!

"Jaahas, mitä sitte tehtäisiin?" (Kuva: Heidi Vuoristo)

Erityisesti Magdan kanssa nautin siitä, ettei sen kanssa tarvitse tällaisissa tilanteissa murehtia muita koiria. Toki ryhmän vieraat koirat sitä hieman hallissakin kiinnostivat, mutta Magdaa voi pitää huoletta irti muiden lähelläkin - treenaaminen on sille kuitenkin isompi juttu kuin koirakaverit. Ulkolenkeillä tätä ei ehkä uskoisi, niin innoissaan Magda olisi treffaamassa muita koiria, ja koirapuistossa se painelee sata lasissa juuri niiden kavereiden kanssa, joita paikalla on. Kaikki ovat parhaita!

Kaikenlaista

Saimme valita Koirakoulumme viisivuotissynttäreiltä lahjan, ja nyt on koirilla mainio selkäreppu. Sen käyttöä on jo harjoiteltu, ettei sitten tule yllätyksiä pidemmillä reissuilla. Kävimme yhtenä iltana reilun parin tunnin lenkillä Ruissalon metsissä, ja Magda sai kantaa menomatkalla repussaan juomavedet, kupin ja ensiapulaukun. Dave sai sitten kantaa paluumatkalla, ja se menikin ihan tokoseuraamista tarjotessa, oli jotenkin hyvällä tavalla täpinöissään poika siitä kantamisesta.
Tällä viikolla jäivät ohjatut treenit väliin, mutta lauantaina treenasimme omatoimisesti collieporukassa. Magdan kanssa otimme etupässä seuraamista, joka tuntuu pikku hiljaa loksahtavan kohdilleen. Jäävät olivat edelleen hyvät (seiso, maahan); niitä voi tehdä peräkkäin ja vuorotellenkin, eikä Magda juuri niitä sekoita.
Treeniseuranamme oli kolme pehkolassieta ja yksi nahkainen versio, ja tämä nahkainen "bestis" Veera oli taas hyvä häiriö Magdalle. Seuraamispätkien jälkeen, kun sanoin Magdalle "vapaa", se ampaisi kuin pyssyn suusta laukka-askelin kohti Veeraa! Huhuilin perään, että en tarkoittanut ihan noin "vapaata", ja Magda tuli kiltisti takaisin. Kuuliaisuutta ja malttia onkin ihan selvästi tullut neidille lisää.
Jännä huomata, että kaksi uutta treenikaveria (Magdalle vieraita molemmat) olivat paljon pienempi "paha" kuin ihana Veera. Toinen uusista koirista esim. treenasi seuraamista ihan siinä takana muiden paikalla makuun aikana, ja vaikka Magda vähän päätään käänteli, se pysyi hyvin paikallaan. Otimme paikalla makuun varsin lyhyenä, ettei koirille tulisi kylmä, mutta ehdin hetkeksi piiloonkin ja sekin meni hyvin.
Muutamia tanssikuvioitakin yritin tehdä, mutta ne meinvät melkein nauramiseksi vaan. Koitin kerrata pujottelua, mutta Magdalla oli siihen oma koreografia, aina yhden jalan pujoteltuaan se teki oman pyörähdyksen. No, ehkä alamme siltä pohjalta työstämään hiukan omannäköistämme pujottelua!
Koirakavereitakin tuli tavattua pitkin viikkoa, tässä vielä menoa lauantain treenien jälkeiseltä lenkiltämme, Magda tapansa mukaan keskittyi Veera-nahkan kanssa peuhaamiseen, vaikka kaikki muutkin olivat tosi kivoja.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä: Dave kastroitiin perjantaina. Tähän oli useita syitä, mutta yliseksuaalisuus ei kuulunut niihin. Dave on aina ollut mukava kaveri nartuille, joita on niin perheessä kuin ystävilläni.
Sen sijaan Dave ottaa raskaasti hoidossaolon, mitä Magdan juoksutkin aiheuttavat, ja sen palatessa kotiin hoidosta olemme saaneet aloittaa ohitusharjoitukset kutakuinkin alusta. Tämä ei ole hoitopaikan "vika" vaan kertoo nähdäkseni enemmän siitä, että koira stressaa tuollaisia muutoksia (=erossaoloa omasta porukasta), mikä sitten näkyy sen ärsytyskynnyksen alentumisena. Koska toisten koirien ohitusten saralla olemme muuten edistyneet oikein mukavasti, tuntui järkevältä ratkaisulta välttää jatkossa nämä useamman viikon säännölliset hoitoon viemiset - varsinkin kun on selvää, ettei Davea kyynärvian ja myöskään terävyyden vuoksi tulla käyttämään jalostukseen. Toisaalta ei sitten ole enää huolta myöskään eturauhasvaivoista, jota Davella myös on ollut ja tätä vaivaa on aiemmin jouduttu lääkitsemäänkin ns. kemiallisella kastraatiolla. Kastraatiopäätöstä helpottikin se, ettei aiempi kemiallinen kastraatio vaikuttanut Daven käytökseen ainakaan huonompaan suuntaan, itse asiassa en huomannut mitään isoa eroa. Kolmas iso juttu on tietysti se, ettei nyt ole riskiä, että uroksen ja nartun talouteen syntyisi suunnittelemattomia pentueita.
Dave toipui leikkauksesta nopeasti, jo lääkäristä haettaessa kulki omin jaloin autolle. Ensimmäinen ilta ja yö menivät nukkuessa, eikä Dave vaikuttanut millään lailla kipuiselta. Toisena päivänä oli sitten jo reipas, nälkäinen ja olisi halunnut leikkiäkin. Viikon verran pitää kuitenkin tehdä rauhallisia remmilenkkejä, sitten Dave pääsee taas irrottelemaan enemmän ja mukaan treeneihinkin.

Lauantain tokoporukka koossa taas

Meillä oli jossain vaiheessa ihan rutiinina treenata aina lauantaisin porukassa, jossa on omien koirieni lisäksi ollut siskoni porokoirineen ja muita ystäviä koirineen. Nyt parikin treenikaveria kaipasi häiriötreeniä vieraassa paikassa, joten herättelimme taas lauantaitreeniperinnettä.
Kokoonnuimme suhteellisen rauhallisessa paikassa tehdashallin viereisellä parkkipaikalla, jossa olemme kesälläkin muutamaan kertaan käyneet. Suurena plussana oli, että paikka oli autoista tyhjä ja aurattu.
Daven kanssa otin ihan perustokojuttuja, olemme taas palanneet työstämään tauon jälkeen alokasluokan asioita. Seuraaminen on mukavalla mallilla, samoin Daven ehdoton suosikkiliike luoksetulo, joka sujuu puhtaasti kun kutsun suoraan sivulle, BH-versiossa kutsun luokse-käskyllä istumaan eteen ja siihen Dave tarvitsee vielä käsiavun. Vähäisempi treenaaminen näkyy nyt selvästi jäävissä liikkeissä, joista Dave ei tahdo erottaa istumista, maahan menoa ja seisomista yhtäkkiä ollenkaan toisistaan. Palaamme siis ihan alkuun, ja otamme vain yhtä noista jäävistä liikkeistä nyt jonkin aikaa muistin virkistämiseksi.
Paikalla makuu menee tosi hienosti tuttujen kanssa - ja vieraiden kanssa en vaan uskalla kokeilla. Harmillista, mutta vasta sitten kun koen, että Dave on paremmin hanskassa muissakin tilanteissa, aion yrittää lisätä haastetta. Kiirettä ei edelleenkään ole tässäkään suhteessa. Mukava oli kyllä huomata, että piiloon menoni ei vaikuttanut Daven tyyneyteen paikalla makuussa, eikä sekään, että samassa rivissä oli hieman ääntelyä ja liikkumistakin. Dave pysyi lauantain treenissä maassa tosi hienosti!

Magda oli joutunut odottamaan autossa vuoroaan ja katsellut treenaamistamme ja olikin sitten enemmän kuin valmis hommiin. En voinut kuin nauraa sen ensimmäisille perusasennoille, hillitöntä yliyrittämistä ja muutama parahduskin koirasta pääsi, niin tohkeissaan se oli. Pian Magda kuitenkin kokosi itsensä, ja treeni sujui uudessa paikassa tosi hyvin. Ihan selvää edistystä syksyisiin lauantaitreeneihin oli se, että pitkää liinaa ei enää tarvittu, vaikka ihan parhaita kavereita oli kentällä. Tämä on jännä juttu, sillä hallitreeneissä Magda ei ole yhtään ollut menossa muiden luo, ja olen sitä pitänyt irti jo hyvän aikaa niin agissa kuin tokossa ja nyt aloittamillamme tanssitunneillakin. Sen sijaan ulkokenttä parhaiden ystävien kanssa on ollut vaikeampi juttu.
Seuraaminen on alkanut pikku hiljaa sujua, tosin on aika päiväkohtaista vielä. Koska intoa ja yritystä ei koiralta puutu, olen varma, että tämä loksahtaa (näillä meidänkin ei-niin-runsailla tokon treenimäärillä) vielä kohdalleen.

Jäävissä liikkeissä Magda on uskomaton kärppä, nopea ja tarkka. Hyvin harvoin tarjoaa väärää vaihtoehtoa. Ainoana pulmana oli näin hangella treenatessa maahan menon puhtaus, pikkuisen oli pylly jäädä ylös. Tämä sai minut katsomaan taaksepäin, mikä taas ei ole oman kehonkielen kannalta hyvä juttu. Otettiin sitten loppuosa ko. harkasta niin, että kuljettiin Magdan kanssa treenikaveria kohti, hän näytti minulle käsimerkillä, milloin Magda meni maahan puhtaasti, ja heittopalkkasin taaksepäin.

Päivän päätteeksi Magda pääsi leikkimään ihan parhaan tyttökaverinsa Veeran kanssa. Davekin riehaantui kovasti, vaikka ei oikein tahtonut aina mahtua mukaan tyttöjen juttuihin. Juoksipa sitten muutamat ihan omat hepulit ympäri lumista peltoa.
En tiedä, onko se rotuun liittyvä asia, ihan vaan koirien luonteiden yhteensopivuutta vai mitä, mutta Magda on todella erityisen tykästynyt Veeraan. Niinpa Katja ja Veera ovatkin meille myös erityisen hyvät treenikaverit siksikin, että Magda joutuu todella pidättelemään itseään, ettei kirmaisi suoraan luokse, kun tämä kaksikko tulee treenikentälle. Lauantain treenien ehdoton huippuhetki olikin, kun Magda oli paikalla makuussa ja Katja ja Veera kulkivat parin metrin päästä ohi ja Magda pysyi paikallaan ja kontaktissa minuun. Tämän taidonnäytteen jälkeen olikin kiva palkita Määkky Veeran kanssa telmimisellä.


Viikonlopun tokoilut jatkuivat sunnuntaina, kun käytiin Daven ja siskoni porokoiran kanssa ottamassa sellainen vartin treeni kuntosalimme lastausalueella: seuraamista, jääviä ja paikalla makuuta. Nyt Dave nousi, mikä oli oikeastaan hyväkin. Näin nyt, miten se reagoi ohi kulkevaan koirakkoon (verkkoaita välissä). Olin piilossa, ja näin Daven nousevan istumaan. Komensin maahan, mutta ei mennyt. Menin luo, käskin maahan ja sinne jäi. Toistamiseen nousi, kun takaamme tuli joitain tyttöjä ihmettelemään treeniämme. Silloin meni maahan kuitenkin, kun kaukaa käskin, ja pysyi. Otin vielä muutamia toistona lyhyellä palkkausvälillä ja tauon jälkeen vielä yhden, jossa menin piiloon. Dave pysyi hyvin ja oli laittanut lonkka-asentoonkin, eli vaikutti mukavan rennolta.
Lonkka-asentoon siirtyminen nyt ei ole mikään ideaali juttu sinänsä, mutta minulle se kertoo, että koirani on ajatellut olla siinä paikallaan ihan jonkin aikaa, eikä ole lähdössä minnekään. Näin vieraassa paikassa ja muutaman liikkumisen jälkeen otin sen hyvänä merkkinä ja olin ihan tyytyväinen. Ylös nouseminen tarjosi mahdollisuuden puuttua virheeseen tyynesti ja edellyttää tekemään sitä mitä oli tarkoitus.

Kun Dave oli saanut vielä päivän telmimiset hoidettua tutussa seurassa koirapuistossa, lähdimme Magdan kanssa agitreeneihin Lietoon. Juoksimme ihan kunnon lenkin mukavassa säässä. Oma kuntoni tuntuu ainakin hieman kohentuneen tämän säännöllisen koiran kanssa juoksemisen myötä. Treeneistä on kyllä sanottava, että ehkä parhaat ikinä. Nyt vaan yksinkertaisesti sujui: muistin radan tavallista paremmin, Magda osasi juttuja, joita en ollut ajatellut sen osaavan niin radalla kuin yksittäisesteillä - oli vaan sellainen tekemisen meininki meillä molemmilla, että ihan huippuhyvä fiilis jäi!

Koiratanssin levyraati

Tällä viikolla järjestimme koiratanssitreeneissä Magdan ja yhden luokkakaverinsa levyraadin: kummaltakin koirakolta kuunneltiin kolme vaihtoehtoista kappaletta, joista sitten voisi löytyä se kappale, johon ryhdytään rakentamaan koreografiaa. Magdalle valitsemani kappaleet olivat Randy Crowfordin Street Life, Grace Jonesin Pull up to the bumper Terence Trent Darbyn Rain.
Kaikki kappalet ovat sellaisia, joista itse pidän ja joita jaksan kuunnella, mutta tarkoituksena oli seurata erityisesti koiran liikehdintää ja katsoa, mikä sopisi Magdalle - ja toki myös minulle. Kaikki kappaleet saivat kannatusta, jokainen vähän eri syistä. Kaiken kaikkiaan ryhmä oli ihanan kannustava - meitä oli ollut kuulemma kiva katsoa, mikä tietysti on yksi koiratanssin tavoitteistakin, sen lisäksi, että esiintyjillä on hauskaa!
Koska koreografiaa meillä ei vielä ole, teimme musiikkiin mitä osasimme: seuraamisia molemmin puolin, peruutusta, pujotteluja ja kiertämisiä, pyörähdyksiä jne. Magda tosin teki oma-aloitteisesti myös muutaman tokon liikkeestä maahanmenon!

Magdan joustavaan liikkumisen tapaan katsottiin sopivan parhaiten Grace Jonesin kappaleen Pull up to the bumper, josta kyllä itsekin pidän paljon. Sitä tosin vaivaa sama, kuin oikeastaan kaikkia ehdokkaitani: rytminmuutoksia ei ole kovin paljon. Hitaampien ja vauhdikkaampien kohtien vaihtelut tarjoaisivat koreografiaan paremmin tilaisuuksia esitellä koiran eri puolia. Toisaalta selvät rytmin muutokset ja esim. kappaleen dramaattisemmat kohdat ovat sikäli haastavia, että niihin tehtyjen erityisten elementtien pitäisi sitten kisatilanteessakin onnistua - tasaisemmassa kappaleessa pienet fibat peittyvät helpommin.

Ajattelen nyt, että työstämme ainakin jonkin aikaa tuota Grace Jonesin kappaletta, voihan sen sitten vaihtaa, kun kokemusta on enemmän ja tunnen meidän olevan valmiimpia kappaleeseen, jossa on enemmän vaihtelevuutta ja joka tavallaan paremmin myös mahdollistaa näyttäviä juttuja.
Meidän jälkeemme oli jo pidemmälle ehtineen ryhmän koirakon levyraati, ja Magda seurasi kiinnostuneena kaikki kolme kappaletta. Hienoa menoa!