Kiireisen viikon kuulumisia

Aivan aluksi tunnelmia tämän lauantain tokoiluista. Alun perin tarkoitus oli ottaa Magdan kanssa hallintatreeniä neidin suurimpien houkutusten - autojen, Katjan ja Veera-nahkan (sekä pitkän liinan) kanssa. Tähän suunnitellut treenipaikat olivat kuitenkin niin jäisiä, että tyydyimme ottamaan vain yhden paikalla makuun. Läheisellä tiellä huristeli autoja, ja Magdan keho jännittyi niistä selvästi - jahtaaminen tuntuisi olevan kovasti pinnassa. Rentoutui kuitenkin takaisin maahan käskystä, ja alkoi katsella toiseen suuntaan tieltä kuin itseään hillitäkseen - ja sitten näkökenttään tulikin lintunen, ja Magdan pää pyöri kaunista kahdeksikkoa lintua katsellessa. Pysyi kuitenkin maassa, mainiota!
Liukkaisiin ja vetisiin kenttiin suivaantuneina lähdimme keskustaan, lauantairuuhkaan Yliopistonkadulle. Tämä oli loistoidea, koska lämmitetyllä kadulla saimme hyvää häiriötreeniä, mutta meidän ei tarvinnut liukastella. Otin Magdan kanssa sivulletuloja, paikalla makuuta ja seuraamista. Käännöksiin olin tosi tyytyväinen! Myös seuraamispätkien pituus tuntuu kasvaneen kuin huomaamatta. Tietysti myös hiukan leikimme ja hassuttelimme yhdessä.
Magdan vire ei ollut yhtä korkea kuin hallilla, mutta teki toisaalta sitäkin tarkemmin heti alusta, eikä keskittyminen herpaantunut uteliaista ihmisistä tai ohi kulkevista koirista. Magdalle selvästi yleinen hulina sopii paremmin kuin hiljaisuus, jonka jokin pieni risahdus rikkoo.
Treenikaverimme Katja ja Veera treenasivat hulinassa mm. kaukokäskyjä.

Koiraharrastus taisi saada myös hieman myönteistä pr:ää, sen verran innostuneelta yleisön vastaanotto vaikutti. Kuulin ohikulkijoilta kannustavia kommentteja siitä, miten taitavia koiramme heistä olivat, jotkut pysähtyivät yleisöksi katselemaankin. Veera-koiran kontaktia ei edes omistajan pieni juttutuokio haitannut.

Otimme treenin lopuksi vielä paikalla makuun. Näin vilkkaalla paikalla se on tietysti hiukan jännittävää, koska kanssaihmisissä on aikamoinen paimentaminen. Ja tämä kaikella ystävyydellä - eiväthän ihmiset voi tietää, mitä me puuhaamme ja miten häiritsevää se voi olla, jos vaikkapa maassa makaavaa koiraa pyritään silittelemään. Jäimmekin ihan lähelle, että tarvittaessa ehtisimme puuttumaan ihmisten lähestymisyrityksiin, ja pian meillä olikin selän takana yleisöä katsomassa. Hyvää häiriötä kyllä, koska he katselivat aivan hiljaa. Sen sijaan hihnassa aivan liki tuotu, räksyttävä pieni terrieri alkoi olla jo siinä rajoilla, Veera pysyi maassa hienosti, hyvin tyynenä, mutta Magda oli pienistä eleistä ja kehon jännittymisestä päätellen vähällä lähteä tekemään tuttavuutta. Ei kuitenkaan noussut, ja saikin siitä hyvästä minulta avokätisen palkkauksen ja runsaat kehut.

Koira oppii - oppiiko omistaja?
Olen viime aikoina miettinyt, mitä me oikein "teemme", kun koulutamme koiraa vaikka nyt tokon alokasluokkaan. Mikä on koiran osuus, siis se, että sille opetetaan liikkeitä, häiriöiden sietämistä, hallittavuutta jne., ja mikä taas minun osuuteni? Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että minulla on paljon opittavaa, ja juuri minun osuuteni myötä tämä homma joko nousee siivilleen - tai sitten ei.
Näin siis etenkin, kun treenikaverina on koira, joka lähtökohtaisesti on aktiivinen, helposti motivoitavissa ja pitää tekemisestä. Mitä opittavaa minulla sitten on? Yksi keskeinen asia ovat tietysti ihan koirankoulutuksne perusteet: palkkaaminen, motivointi, sen ratkaiseminen, miten eri liikkeet haluan opettaa, miten jaksotan treenaamisen ja levon, millaisia ovat yksittäisen harjoitukset jne.
Mietittäviä asioita on paljon, eikä vähäisin kysymys ole se, miten hyvin pystyn oppimaan treeneistämme ja reflektoimaan omaa tekemistäni. Miksi jokin asia ei onnistunut? Miten kannattaisi yrittää ensi kerralla? Mikä vaikutti koiran suoritukseen, entä omaani?

Niin mukavaa ja palkitsevaa kun koiran kanssa tekeminen onkin, on myös oma motivaatio asia, jota on syytä vaalia. Huomaan, että omat tuntemukseni vaihtelevat, ja toisinaan pienikin epäkannustavaksi kokemani kommentti saattaa viedä omaa intoani alamaihin. Tämän tunnistaminen on tärkeätä, koska en yksinkertaisesti halua antaa muiden vaikuttaa tällä tavalla siihen iloon, jota minä voin näissä harrastuksissa kokea. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi apua ja vinkkejä sekä huomioita siitä, millaisia virheitä esimerkiksi joissain liikkeissä teen. Rakentava palaute on aivan toinen asia kuin se, että koira tai sen ohjaaja "tuomitaan" tavalla, joka ei viittaa senhetkiseen tekemiseen vaan siihen, mitä ohjaaja tai koira ns. "on".
Vastaavasti kullan arvoista on se palaute, joka paitsi ohjaa eteenpäin myös kannustaa, huomioi hyvän ja onnistumiset. Ehkäpä tällaista palautetta voisi sanoa motivoivan sellainen pohjavire, että "sinä ja koirasi olette hyviä, teissä on ainesta ja te osaatte jo paljon ja opitte koko ajan lisää, nyt vain enemmän treeniä tähän asiaan". Toivon, että itsekin osaisin antaa juuri tällaista, kannustavaa palautetta.

Treenien tilkkutäkki
Viikon muu treenianti koostui pienistä rippusista: sunnuntain agilitytreeneissä teemana oli sylikäännös, joka tuli kotiläksyksikin. Maanantaina otin taas molemmille ylipitkän paikalla makuun kotona ja tokoilin Daven kanssa tyhjässä koirapuistossa.
Tiistain hallitokossa Liedossa otimme alkuun seuraamisia, Magdan vire oli korkea, mutta varsin hyvin pystyi silti tekemään, alussa oli pientä epäpuhtautta, mutta korjasi hyvin. Käännöstreenin tulokset näkyvät, mainiota! Luoksepäästävyys meni edelleen täydellisen hyvin, istuu katsekontaktissa eikä nouse, vaikka enemmänkin silitellään ja hampaita tutkitaan. Jäävät ovat retuperällä, seuraamistreeni on ollut niihin varsinaista vastamyrkkyä, mutta en ole huolissani, koska Magda jo kertaalleen osasi ne todella hyvin. Keskitytään nyt seuraamiseen ja verestetään noita "muistoja" vaikka viikon kuluttua.
Viikon suunnitelmiin kuului myös näyttelytreeni, koska Magdan piti osallistua Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn. Viikon työmatkat ja muut kiireet kuitenkin veivät mehut niin, että päätin jättää näyttelyn väliin - varsinkin, kun olisimme joutuneet lähtemään reissuun jo puoli kuudelta ja odottelemaan omaa vuoroamme 4-5 tuntia reissukavereiden aamulle osuneen kehän vuoksi. Onneksi näyttelyistä taas tulee, tämä oli hyvä ratkaisu.

Perjantain koiratanssissa ryhmässämme oli tällä kertaa kaksi urosta Daven lisäksi, mikä alkuun hiukan jännitti - miten hyvin rauha säilyisi Daven puolelta, kun nämä urokset olivat Davelle uusia tuttavuuksia? Hallin pihalla muutama painokas "sana" puolin ja toisin kuuluikin, mutta Daven aiemmasta kiihkeydestä on kyllä vahvin terä pois. Liekö sitten kastraation seurausta, mutta vaikka Dave jonkin kerran ärähtäisi, se tuntuu myös tyyntyvän eri tavalla, nopeammin kuin ennen, ja myös uskoo kieltoa ja ottaa itse kontaktia. Tämän huomasi myös työreissuni aikana Davea ulkoiluttanut ystäväni; Dave tarjosi hänelle kontaktia ohitustilanteissa, mikä oli ollut ihan uusi juttu! Siinä hän sitten kehui ja silitteli, kun ei ollut herkkujakaan sattunut mukaan.
Tanssitunti meni sitten oikein hyvin, kun urokset asettuivat eri puolille hallia. Ryhmässä oli myös kolme narttua, eli kuuden porukassa tehtiin ja häiriötä saatiin, mutta ei kuitenkaan liikaa.
Palasimme tunnilla viime viikon aiheeseen, takana pysymiseen ja takana seuraamiseen. Davelle tämä liike oli helppo, koska käsiapu tässä on niin samanlainen kuin palveluskoiratottiksen eteen tulossa; molemmat käteni ovat keskilinjalla. Peilin kautta näin, miten Dave seurasi mukana ja istui aina, kun pysähdyin. Kouluttajallemme Johannalle nauroinkin, että Davelle taitaa olla ihan sama tässä liikkeessä, onko edessäni vai takanani, samaksi liikkeeksi selvästi mieltää.
Päivän varsinaisena teemana olivat pyörähdykset eri suuntiin ja eri tavalla (koiran itsensä ympäri, omistajan ympäri jne.) Hienolta näytti esimerkiksi yhden kisaavan ryhmäläisemme pyörähdys, jossa hän ja koira pyörähtävät yhtä aikaa, usean metrin päässä toisistaan ja eri suuntiin. Magda on perheemme varsinainen pyörähdysvastaava, Davelle liike on uudempi. Sen kanssa otin alkuun ihan paikalla pyörimistä eri suuntiin. Tässä hyvä vinkki oli käyttää eri kättä ohjaamaan eri suuntiin menevät pyörähdykset, näin koira tietää heti, kumpaan suuntaan sen on tarkoitus pyöriä. Dave pääsi hyvin jyvälle pyörimisestä, ja pystyin jo samalla tunnilla vähentämään käsiapua niin, että osoitin vain suuntaa. Välillä toki piti palata isompaan apuun, mutta käsiavun häivyttäminen tästä ei tunnu kovinkaan vaikealta. Koiratanssissa tulee tietysti myös pohtia sitä, miten saada omista liikkeistä joko hyvin huomaamattomia tai sitten tanssillisia. Pyörähdysten ohjaamisessa se onneksi ei ole ongelma.