Patikointia Hämeen keväässä

Ahkerien, tokotreenailun merkeissä vietettyjen viikonloppujen jälkeen päätimme vaihteeksi tehdä jotain ihan muuta: lähteä mökkeilemään ja patikoimaan pitkäksi viikonlopuksi. Sitä ennen, torstaina, avasimme Magdan kanssa vielä kesän canicross-kaudenkin. Vielä eivät ole tilaamani parempi vetovyö (haararemmien kera, nykyinen ei pysy paikallaan) sekä Magdan uudet valjaat tulleet, mutta vanhoillakin vermeillä sitä yhden lenkin vielä sinnittelimme. Magda veti hienosti suurimman osan matkasta, mutta hiukan neidin juoksuaika aiheutti ylimääräisiä pysähtelyjä. Pääosin kuitenkin mentiin ihan hyvällä vauhdilla ja meiningillä.
Perjantaina lähdimmekin sitten molempien koirien kanssa reissuun Hämeeseen. Viime kerralla patikoimme etupäässä Helvetinjärven maisemissa, tällä kertaa pisin retki tehtiin lauantaina Seitsemisen kansallispuistossa ja toinen, sunnuntain taival Riuttaskorven virkistysmetsässä.
Multiharjun tienoo on tullut tutuksi aikaisemmilla reissuilla, joten Seitsemisessä lähdimme tällä kertaa Koveron suuntaan jo opastuskeskukselta. Reitti kulki soiden, harjumaisemien ja vanhojen, humisevien kuusimetsien keskellä, ja sillä oli mukavasti maastovaihteluita ja nousujakin. Runsaslumisen talven jäljiltä puroja oli joka puolella ja vedet solisivat; lunta oli vain harvoissa varjoisissa paikoissa metsän siimeksessä.

Hienot maisemat ja upea retkeilyilma innostivat, joten teimme suunniteltua pidemmän lenkin palaamalla hieman vaihtoehtoista reittiä jonkin matkaa takaisinpäin ja kulkemalla Koveroon toista kautta. Kannatti! Mikä kummastuttavinta, ketään ei tullut vastaan - jollei sitten pitkospuulla levähtänyttä, hieman vielä aamukohmeista sammakkoa ja järvellä näkemäämme joutsenparia lasketa.
Sunnuntaina Riuttaskorven virkistysmetsässä kuljimme komealta, kallion päällä sijaitsevalta näkötornilta alkavaa reittiä Haukijärven ympäri. Aurinko paistoi, ihmisiä ei näkynyt missään, vain kevät solisi puroissa. Koirat olivat mukavan rentoja, viikonlopun touhut alkoivat jo painaa niidenkin tassuissa, olihan mökin pihamaallakin tullut telmittyä heti aamusta.
Suutarinkoskella tapasimme koko viikonlopun ainoat kanssaretkeilijät. Lähiseudulla mökkeilevän seurueen mies tiesi kertoa alueella liikkuvan yksinäisen suden, ja hän suosittelikin pitämään koirat hihnassa. Näin olimme tietysti tehneet muutenkin, mutta toki huolenpito lämmittää mieltä. Toivottavasti susikin löytää lajitovereita ja suuntaa liikkeensä pois mökkien suunnalta, pihoilla hiippailu kun ei ikävä kyllä tapaa tietää hyvää - sudellekaan.
Kas, pilviä voi bongailla näinkin!

Maisemat Riuttaskorven alueella olivat hienot ja järjestelyt retkeilijän näkökulmasta erinomaiset: hienoja grilli- ja keittopaikkoja kauniissa maisemissa, Suutarinkosken rannalla laavu yöpymistä varten ja järven rannalla myös vuokrattava sauna ja soutuvene.
Pitkospuut kattoivat polun soiset ja kosteat pätkät, lisäksi kallioille kiipesivät raput ja retkeilijää odotti kiivettyään vaivan palkaksi paitsi hienot maisemat myös mukava kahvittelupaikka pöytineen ja penkkeineen. Tänne on tultava toistekin, varsinkin kun vielä jäi näkemättä nimensä mukaista Pitkäjärveä seuraileva reitti Kuttulammelle.

Kaikenlaista

Saimme valita Koirakoulumme viisivuotissynttäreiltä lahjan, ja nyt on koirilla mainio selkäreppu. Sen käyttöä on jo harjoiteltu, ettei sitten tule yllätyksiä pidemmillä reissuilla. Kävimme yhtenä iltana reilun parin tunnin lenkillä Ruissalon metsissä, ja Magda sai kantaa menomatkalla repussaan juomavedet, kupin ja ensiapulaukun. Dave sai sitten kantaa paluumatkalla, ja se menikin ihan tokoseuraamista tarjotessa, oli jotenkin hyvällä tavalla täpinöissään poika siitä kantamisesta.
Tällä viikolla jäivät ohjatut treenit väliin, mutta lauantaina treenasimme omatoimisesti collieporukassa. Magdan kanssa otimme etupässä seuraamista, joka tuntuu pikku hiljaa loksahtavan kohdilleen. Jäävät olivat edelleen hyvät (seiso, maahan); niitä voi tehdä peräkkäin ja vuorotellenkin, eikä Magda juuri niitä sekoita.
Treeniseuranamme oli kolme pehkolassieta ja yksi nahkainen versio, ja tämä nahkainen "bestis" Veera oli taas hyvä häiriö Magdalle. Seuraamispätkien jälkeen, kun sanoin Magdalle "vapaa", se ampaisi kuin pyssyn suusta laukka-askelin kohti Veeraa! Huhuilin perään, että en tarkoittanut ihan noin "vapaata", ja Magda tuli kiltisti takaisin. Kuuliaisuutta ja malttia onkin ihan selvästi tullut neidille lisää.
Jännä huomata, että kaksi uutta treenikaveria (Magdalle vieraita molemmat) olivat paljon pienempi "paha" kuin ihana Veera. Toinen uusista koirista esim. treenasi seuraamista ihan siinä takana muiden paikalla makuun aikana, ja vaikka Magda vähän päätään käänteli, se pysyi hyvin paikallaan. Otimme paikalla makuun varsin lyhyenä, ettei koirille tulisi kylmä, mutta ehdin hetkeksi piiloonkin ja sekin meni hyvin.
Muutamia tanssikuvioitakin yritin tehdä, mutta ne meinvät melkein nauramiseksi vaan. Koitin kerrata pujottelua, mutta Magdalla oli siihen oma koreografia, aina yhden jalan pujoteltuaan se teki oman pyörähdyksen. No, ehkä alamme siltä pohjalta työstämään hiukan omannäköistämme pujottelua!
Koirakavereitakin tuli tavattua pitkin viikkoa, tässä vielä menoa lauantain treenien jälkeiseltä lenkiltämme, Magda tapansa mukaan keskittyi Veera-nahkan kanssa peuhaamiseen, vaikka kaikki muutkin olivat tosi kivoja.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä: Dave kastroitiin perjantaina. Tähän oli useita syitä, mutta yliseksuaalisuus ei kuulunut niihin. Dave on aina ollut mukava kaveri nartuille, joita on niin perheessä kuin ystävilläni.
Sen sijaan Dave ottaa raskaasti hoidossaolon, mitä Magdan juoksutkin aiheuttavat, ja sen palatessa kotiin hoidosta olemme saaneet aloittaa ohitusharjoitukset kutakuinkin alusta. Tämä ei ole hoitopaikan "vika" vaan kertoo nähdäkseni enemmän siitä, että koira stressaa tuollaisia muutoksia (=erossaoloa omasta porukasta), mikä sitten näkyy sen ärsytyskynnyksen alentumisena. Koska toisten koirien ohitusten saralla olemme muuten edistyneet oikein mukavasti, tuntui järkevältä ratkaisulta välttää jatkossa nämä useamman viikon säännölliset hoitoon viemiset - varsinkin kun on selvää, ettei Davea kyynärvian ja myöskään terävyyden vuoksi tulla käyttämään jalostukseen. Toisaalta ei sitten ole enää huolta myöskään eturauhasvaivoista, jota Davella myös on ollut ja tätä vaivaa on aiemmin jouduttu lääkitsemäänkin ns. kemiallisella kastraatiolla. Kastraatiopäätöstä helpottikin se, ettei aiempi kemiallinen kastraatio vaikuttanut Daven käytökseen ainakaan huonompaan suuntaan, itse asiassa en huomannut mitään isoa eroa. Kolmas iso juttu on tietysti se, ettei nyt ole riskiä, että uroksen ja nartun talouteen syntyisi suunnittelemattomia pentueita.
Dave toipui leikkauksesta nopeasti, jo lääkäristä haettaessa kulki omin jaloin autolle. Ensimmäinen ilta ja yö menivät nukkuessa, eikä Dave vaikuttanut millään lailla kipuiselta. Toisena päivänä oli sitten jo reipas, nälkäinen ja olisi halunnut leikkiäkin. Viikon verran pitää kuitenkin tehdä rauhallisia remmilenkkejä, sitten Dave pääsee taas irrottelemaan enemmän ja mukaan treeneihinkin.

Ulkoilua ja vähän taas treenaustakin

Tällä viikolla on tullut ulkoiltua paljon, pakkasista huolimatta. Tiistaina vietimme lumisessa metsässä vajaat kolme tuntia, keskiviikkona lenkki venyi tujakasta pakkasesta huolimatta liki nelituntiseksi.
Alkumatkasta koirat nostelivat tassujaan, mutta huomasin siihen auttavan tahdin lisäämisen. Kun veri oli saatu kunnolla kiertämään, koirat kulkivat reipppaasti.
Toisena päivänä otin Magdalle mukaan vielä tossutkin, jotka toimivat varsin hyvin: pysyivät jalassa ja ilmiselvästi lämmittivät. Loppumatkan tosin ne olivat pois jalasta, etteivät hiertäisi, koska lunta ja jäätä oli pakkautunut tossun suuaukolle.
Keskiviikkona koiria oli yhteensä viisi, jokaiselle löytyi samanhenkistä seuraa. Magda selvästi ihastui Leela-pentuun, Magdan kanssa samanväriseen touhukkaaseen narttuun. Davella taas vaikutti olevan pientä sutinaa Shantin kanssa, aivan herrasmiesmäisellä tasolla tosin. Toisaalta niin Shanti kuin Dave pitivät "pikkusiskoistaan" huolen, sevästi katsoivat perään ja olivat valmiina vaikka poliisitoimiin, jos niitä tarvittaisiin. Ei onneksi tarvittu.

Keskiviikon retkellä pönäkässä vakosamettitakissaan patsastellut Dave sai osuvan lempinimen Setämies, mikä kyllä kuvastaa tuon meidän vanhana syntyneen herran luonnetta erinomaisen hyvin!

Treeneissäkin olemme taas ehtineet käytä, ja pitää sanoa, että näillä pakkasilla on lämmitetty sisähalli arvossaan. On toinen asia retkeillä kuin treenata ulkona kylmässä. Tokotreeneihin otin tällä kertaa mukaan Magdan, ja teimme seuraamisten lisäksi vaikeutettua henkilöryhmää: mukana ryhmässä olivat koirat ja kouluttajamme Johanna sekä mm. Hurtta-takkien mainoskoira, neljällä jalalla seisova siluetti. Se oli mukana hiukan huumorimielellä, mutta ainakin Magdalle se oli isoin häiriö - sen viereen oli vaikeinta pysähtyä, sen sijaan ihmisten ja koirien lähellä kontakti pysyi hyvin. Treenin jälkeen Magda kävi nuuskimassa kyseisen "koiran" takapuolen, varmuuden vuoksi.
Sunnuntaina ovatkin luvassa vielä agitreenit, aloitamme uudessa vakiryhmässä näin Magdan alkeiskurssin jälkeen.