Eksynyt löysi kotiin

Kuvassa Magda Kansanpuiston rannalla, jossa me ihmiset nautimme kesän ensimmäiset jäätelöt aamuisen jännitysnäytelmän jälkeen.
Lähdimme lauantaina heti aamupäivästä koirien kanssa Ruissaloon kunnon lenkille. Emmepä arvanneet, millaisia vaiheita olisi vastassa!
Menimme tavalliseen tapaan tutulle polulle heti sillan jälkeen, ja kävelimme polkua pitkin kohti isoa, remontissa olevaa pitsihuvilaa. Huvilalla ei näkynyt liikettä, mutta aivan talon kohdalla huomasin lasisen erkkerin alla seisovan ison koiran. Ensireaktioni oli säikähdys, Davehan ei vieraista uroksista pidä, eikä kytkettynä ollessaan välttämättä nartuistakaan. Enkä toki tiennyt, oliko näkemäni koira sillä tavalla sosiaalinen sekään. Arvelin ensin koiran olevan kytketty, olihan se niin lähellä yleistä kävelypolkua - tai jos ei olisi, olisi omistaja varmasti ihan lähellä, ja tulisi pian hätiin. Pian kuitenkin huomasin koiran tekevän eleen tulla lähemmäs ja näin, että irtihän se oli. Samperi, ajattelin, tein torjuvan käsimerkin koiralle ja huusin sille kiellon. Koira pysähtyi heti ja juoksikin sitten talon taakse.

Huokaisimme helpotuksesta ja jatkoimme luontopolkua eteenpäin. Ajattelin vain helpottuneena, että onneksi ei tullut mitään kahakkaa koirien välillä.
Hyvin pian, heti metsään päästyämme, alkoi tuntua, että jotain outoa tässä nyt on. Miksi koira oli lopulta niin epävarma omalla pihallaan? Miksi se oli irti, vaikka ketään ei ollut missään? Oliko pihassa autoa, ei tainnut olla.. Jätin Daven ja Magdan ystävälleni, ja lähdin kuitenkin pihaan katsomaan. Jos koira sittenkin olisi karannut jostain. Ystäväni kiipesi korkealle kalliolle koirien kanssa ja minä lähdin takaisin pihaan. Hiukan kyllä arvelutti, entä jos koira päättäisikin puolustaa pihaa, kun marssisin sinne?
Näin koiran pihan lähellä, mutta se lähti heti karkuun, kun näki minut. Nyt alkoi vahvistua ajatus, että karkurihan tämä varmaan on. Harmitti jo, että olin mennyt häätämään sen kertaalleen - millä minä sen nyt enää kiinni saisin? Soitin hätäkeskukseen, josta sain kuulla, että poliisi tulisi hakemaan koiran, jos saisin sen kiinni, jos en, kannattaisi soittaa eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyserille.

Sain Heidin kiinni saman tien,ja hän kyseli tuntomerkkejä koirasta. En osannut sanoa, oliko koiralla näkemäni panta ketjumallia vai ei, mutta panta sillä tosiaan oli. Kyllä, koira saattoi oikein hyvin olla saksanpaimenen ja ajokoiran risteytys, pää oli hyvinkin ajokoiramainen, koiran väri tumman ruskea, päässä valkoista. Heidi kertoi, että kuvausta vastaava koira oli karannut viikko sitten Kuralasta, aivan toiselta puolen kaupunkia, ja että siitä oli tehty aiempikin havainto saman huvilan luota. Koiran isäntä oli käynyt koiraa esiin houkutellakseen paikalla grillaamassa ja jättänyt koiralle sen lempimakkaraa ja kaulahuivinsa. Heidi lupasi ilmoittaa eteenpäin, että koiraa kannattaisi tulla hetimiten hakemaan, kun se taas oli näyttäytynyt.
Menin odotellessa hakemaan ystävältäni kameran, koska ajattelin ainakin napata kuvan koirasta, jos se ei antautuisi kiinni. Näin omistajat saisivat varmuuden, onko kyseessä juuri heidän koiransa. Pian koiran emäntä soittikin koiran isännän olevan tulossa kovaa kyytiä paikalle, ja pyysi meitä odottelemaan. Odotellessamme huomasin koiran lähteneen seuraamaan jälkiämme pitkin polkua, mutta se lähti heti pakoon, kun sai meihin näköyhteyden. Selvästi siis ihmiset (tai vielä enemmän: mukanamme olevat koirat?) kiinnostivat sitä. Koira suhtautui hyvin varovasti, joten yritin vain olla vain mahdollisimman vaarattoman oloinen, jotten säikäyttäisi sitä pois.

Pian koiran isäntä kurvasikin paikalle autolla. Samalla, kun kerroin hänelle näköhavainnoista, huudahti ystäväni koiran olevan nyt takanamme olevan pellon takana. Se oli hädin tuskin näköetäisyydellä, mutta selvästi juoksi siellä metsän rajassa. Koiran omistaja hyppäsi saman tien autosta, ja vislasi sekä kutsui koiraa.
Ja millaisen luoksetulon näimmekään! Koira juoksi täyttä laukkaa suoraan omistajansa syliin. Ei ollut epäilystä siitä, ettei koira olisi omaansa tunnistanut.
Kyllä siinä tuli kyynel yhden jos toisen silmään. Oli erittäin helppoa ajatella, miltä tuntuisi, jos oma koira olisi ollut kadoksissa, ja sen saisi kuin saisikin viikon piinan jälkeen takaisin. Koiran omistaja kertoi valvoneensa viimeiset viisi yötä, grillanneensa sekä koiran katoamispaikalla että tämän huvilan luona, jossa siitä oli näköhavaintoja. Koiralle jätetyt ruuat ja omistajalta tuoksuva kaulahuivi olivat onneksi saaneet sen jäämään talon liepeille, josta se näin lopulta löydettiin.
Tässä vielä kuva iloisesta jälleennäkemisestä. Pian tämän jälkeen auton kyytiin hyppäsi varmasti erittäin helpottunut ja väsynyt mutta onnellinen koira - omistajasta puhumattakaan!