Sivut

Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste toko-kokeisiin valmistautuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toko-kokeisiin valmistautuminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Ajatuksia tokokokeesta - yleisönä

(Tämä kirjoitus on kuvitettu koirieni pentu- ja nuoruuskuvilla, niin se aika vain vierähtää. Daven ensimmäinen talvi.)
Olipas yllättävä viikonloppu! Moneen kertaan muuttuneet suunnitelmat johtivat siihen, että löysin itseni sunnuntaina lappalaiskoirien erikoisnäyttelyn kasvattajakehästä esittämässä ihastuttavaa, itselleni ihan vierasta Kelmiä eli Mikälie Alkuvoimaa.
Eipä sillä, Kelmi oli oikein kiva esitettävä ja todella mukavan oloinen koira. Hupaisaa on, että eräs jo useammassa koiratapahtumassa tapaamani koetoimitsija on aivan vakuuttunut siitä, että olen porokoiraihmisiä. Hän törmäsi minuun ensimmäistä kertaa jokunen viikko sitten, kun olin kuvaamassa Sepe-poron koetta, ja kyseli, että olenko minäkin niitä poroihmisiä, lappalaiskoirilla kun oli koe tulossa samaan halliin. Kiistin jyrkästi olevani, nahkaihmisiähän tässä ollaan. No, tapasimme sitten viime viikonloppuna sekä lappalaiskoirien tokokokeessa että erikoisnäyttelyssä, jossa istuin ihana Tikku-poro sylissäni ja päädyin kehäänkin asti porourosta esittämään - ja lipsautin olleeni viime kesänä myös katsomassa lappalaiskoirien luonnetestejä. Hupsista, tässähän alkaa uskottavuus nahkacollieihmisenä olla koetuksella, joten pitääpä koettaa taas päästä välillä esille omienkin koirien kanssa.

Oppia muiden virheistä ja onnistumisista
Lauantaina olin tosiaan seuraamassa Tsaun hallilla taas tokokoetta. Tällä kertaa tunsin oppivani vielä enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, enkä vähiten siksi, että näin nyt monta koirakkoa kokeessa toistamiseen.
Yksi ihan keskeinen huomio oli se, että todella hyväkin, teknisesti erittäin taitava koirakko voi päiväkohtaisesti joko työskennellä hyvin ja menestyä - tai sitten ei. Viime kerralla koko yleisön hurmannut ja osaamisellaan vakuuttanut ceskyterrieri omistajineen ei ollut tällä kertaa yhtä hyvässä vedossa. Ensimmäisellä kerralla oli uskomattoman riemastuttavaa nähdä tuon pienen koiran into, tarkkuus ja täsmällisyys - joka palkittiinkin ansaitusti huippuhyvin pistein (vain niukasti alle 200 p.)
Kokeiden välillä oli aikaa pari viikkoa, eikä ko. koiran (ja koirakon) osaaminen ole mihinkään sinä aikana kadonnut - nyt vain ei ollut heidän päivänsä. Omistaja kertoikin minulle päivien olevan tämän koiran kanssa kovin erilaisia: joskus terrieriä huvittaa, joskus ei.

(Magda tuli minulle kodinvaihtajana, tämä kuva on ensimmäiseltä yhteiseltä syksyltämme)
Sama huomio onnistumisten vaihtelevuudesta päti kyllä toisinkin päin, osa viime kerralla epäonnistuneista koirakoista onnistui tällä kertaa hienosti! Oikein mukavalta tuntui nähdä Magdan BH-kurssilta tutun belkkarin omistajineen onnistuvan tällä kertaa kerrassaan mainiosti.
Ajattelen asiaa niin, että kun oman koiran kanssa kaikki sujuu hyvin treeneissä ja keskittymistä löytyy hyvin vieraissakin paikoissa, on aika mennä kokeeseen tarkistamaan se oma taso. Silloin myös näkee sen, missä vielä on tekemistä. Ja vaikka osaamista olisikin, voi oma jännitys peilautua koiraan ja saada sen hämilleen, jolloin sitä parasta osaamista ei saada ns. ulos siinä tilanteessa. Nytkin oli nähtävissä koirien erilaisia rauhoittelevia eleitä rapsuttelusta nuuskimiseen.
Osin tuohon edeltävään rauhoittelukäyttäytymiseen liittyy toinen saamani oivallus: käytösmalli tilanteeseen, jossa kaikki ei mene putkeen. Katselin nuorta naista omalla vuorollaan kehässä dobberinsa kanssa. Koira puhkui intoa, mikä purkautui välillä pyrähdyksinä: koira lähti kehässä liikeiden välillä pariin otteeseen painelemaan tuhatta ja sataa, mutta tuli heti takaisin, kun omistaja sitä kutsui, ja homma jatkui hienosti eteenpäin. Koiran omistaja kertoi minulle kokeen jälkeen pitäneensä aiemmassa kokeessa koiraansa pannasta kiinni liikkeiden välillä ja tuomarin huomauttaneen tästä ("ei näytä kivalta"). Nyt hän siis piti koiran irti myös liikkeiden välillä, vaikka tiesi, että se saattaisikin näkyä välistä vallattomana käytöksenä.

(Kuvassa Dave leikkii kasvattajalle palautuneen Tikku-poron kanssa, sittemmin Tikku muutti siskoni perheeseen).
Omistajan käytös kehässä noissa koiran pyrähtelytilanteissa oli sellaista, johon yritän itsekin päästä, saada tuollaisen "mallin" itselleni selkärankaan (häneltä se näytti tulevan ihan luonnostaan). Omistaja naurahti, koko olemus ikään kuin viestitti, että "hupsu koira, kaikkea hassua se keksii", siis hyväntahtoista rentoutta, joka kuului myös äänessä, jolla hän kutsui koiransa takaisin. Koiralla oli intoa, eikä se lannistunut tippaakaan omistajan reaktiosta tai siirtynyt rauhoitteluvaihteelle, koska omistaja ei ahdistunut, suuttunut tms. Hän vain kutsui koiran rennosti takaisin ja homma jatkui. Koiran omistaja kertoi aikovansa työstää koiransa hallittavuutta treeneissä edelleen, ja hyvä niin. Koetilanteessa se ei alokasluokassa niin häirinnyt, koska koira teki kaikki liikkeet iloisesti ja hyvin, se vain ei olisi malttanut aina odottaa seuraavaa "ohjelmanumeroa".
Magdan en ole huomannut minua treeneissä juurikaan rauhoittelevan, sillä ei ole nuuskimisongelmaa tms., mutta voin kuvitella, että oma jännitykseni kokeessa voi heijastua Magdaan ja vaikeuttaa sen tekemistä. Tämän vuoksi yritän jo etukäteen miettiä, millaisessa tunnetilassa haluan kehässä olla ja miten yritän yllättäviin tilanteisiin ja asioihin suhtautua.
Yksi koetilanteessa huolta aiheuttava asia on kyllä paikallamakuu. Kuten viime kokeessakin, myös tässä kokeessa nähtiin alokasluokan koiran nousu ylös ja lähtö liikkeelle viereistä koiraa häiritsemään.(Kyseessä oli käsittääkseni sama liikkeellelähtijä kuin edellisellä kerralla). Onneksi tällä kertaa ei kuitenkaan tullut rähinää.
Yhtä kaikki, olen nyt päättänyt, että mikäli kokeessa sitten aikanaan epäröin jättää koiraani paikallamakuuseen vieruskaverien ko. liikettä edeltävän käytöksen (tai niiden aiemman koekäytöksen) vuoksi, en sitä myöskään sinne jätä. Mikä sitten on tällainen epäilyttävä tilanne? No, esimerkiksi koiran aikaisempi häiriköinti paikallamakuussa tai selvästi aggressiivinenn käytös kehän ulkopuolella. Niin tärkeä ei yksikään koe tule olemaan, että ottaisin riskin tilanteessa, joka ei lupaavalta vaikuta. Onneksi valtaosa koirista on pysynyt alokasluokassakin paikalla kauniisti - jopa tilanteissa, joissa joku on lähtenyt liikkeelle ja rivin toisessa päässä on syntynyt ihan rähinäkin.

Kokeeseen en tietysti edes mene, ennen kuin oman koiran paikallamakuu on mahdollisimman varma. Yksikään koira ei ole kone, joten satavarma siitä, miten koira kokeessa sitten käyttäytyy, ei kukaan voi olla. Toinen asia on, jos koira toistuvasti nousee ja menee häiritsemään muita - silloin kannattaisi minusta pitää pidempi tuumaus- ja treenaustauko ennen seuraavaa koetta sen selvittämiseksi, miksi koira kokeessa niin tekee (haluan uskoa, ettei kukaan tuo kokeeseen koiraa, joka ei pysy aloillaan treeneissäkään).
Magda ei ole ollut ikinä aggressiivinen muille koirille, mutta silti olisi kamalaa, jos se menisi vaikka leikkimielellä kisakaveria häiriköimään ja pilaamaan toisen koiran (koirakon) kokeen.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Suuntana alokasluokka



Elämä ei ole pelkkää treenaamista! Nämä kuvat ovat Daven, Magdan, Pihlan ja Taran torstaiselta metsälenkiltä. Montako nahkalassieta mahtuu neliömetrille?
Kuluvan vuoden tavoitteita miettiessäni olen ottanut nyt konkreettiseksi tavoitteeksi Magdan kanssa ykköstuloksen saamisen tokon alokasluokasta. Vielä en osaa sanoa, miten realistinen tavoite tämä meille on, koska emme Magdan kanssa ole kokeessa olleet. Tavoite on kuitenkin asetettu, ensimmäinen kynnys on tietysti uskaltautua sinne kokeeseen, sitten näkee senkin, mitä treenattavaa vielä on, ja miten koira sellaisessa tilanteessa toimii - itsestäni puhumattakaan!

Katsoin tulevalta kesältä pari kolme sopivaa koetta, jotka laitoin kalenteriini. Tämä on hyvä tietysti siksikin, että esim. Magdan juoksut saattavat sekoittaa pakkaa. Ei sitten mene valmistautuminen hukkaan, kun on kalenterissa tila sitten vaihtoehtoiselle kokeelle. Lisäksi tuntuu lohdulliselta ajatukselta, että menipä se ensimmäinen koe miten vaan, on jo suunnitteilla seuraava sopivan ajan sisällä - kuitenkin niin, että niitä kokeessa huomattuja puutteita ehtii vielä korjata.

Tämän tavoitteen ottaminen tarkoittaa nyt sitä, että kevään treenailut tulevat painottumaan Magdaan ja tokoon. Toki käymme Magdan kanssa agissa kerran viikossa ja tanssitunnillakin välillä (Daven saa keskittyä pääosin tanssimiseen, toko sen kanssa nyt vain ylläpitotasolla, etten itse kyllästy lajiin), mutta Magdan pääpaino on tokossa: viikkotreenit ryhmässä tiistaisin ja sen lisäksi ryhmätreenejä vaihtelevissa paikoissa mahdollisuuksien mukaan lauantaiporukan kanssa sekä tietysti omia treenejä kotosalla ja ulkona kodin lähistöllä.

Ensimmäinen askel tässä valmistautumisessa on oman tasomme selvittäminen. Mitkä ovat vahvuudet ja mitkä heikkoudet? Mitä Magda jo osaa, missä on viilattavaa? Mitkä ovat suurimmat pulmakohdat, mihin treenaus painottuu?
Osan näistä asioista jo tiedänkin, mutta osaan haluan selvyyttä vielä tekemisemme videoinnin kautta - itseni ja oman toimintani näkeminen videolta on vähintään yhtä hyödyllistä kuin koiran tekemisen katsominen.

Liikekohtaisesti tarkasteltuna tilanne näyttää nyt tältä:

* Luoksepäästävyys: Magda on erittäin avoin ja kaikkien ihmisten kaveri, joten tässä treenaamme vain malttia. Namipalkattu ja toiminut hyvin, pysyy istumassa.
-> Treenataan ilman palkkaa/ satunnaisella palkalla/ kehuilla

* Paikalla makuu: Vahvin juttu tällä hetkellä, kestää jo monenlaisia häiriöitä, voin mennä piiloon ja voidaan ottaa vieraissakin paikoissa. Joka agi- ja tanssitreeneissä olen ottanut, säännöllisyys ollut valttia. Olen palkannut osin vain kehuin ja silityksin, toimii!
-> Jatketaan vahvistamista, otetaan myös koemuotoisena kaikkineen ja erilaisilla alustoilla (aiheuttaako esim. nurmikko nuuskimista?)

* Seuraamiset: Eniten tekemistä näissä. Käännöksiä ei ole otettu juuri lainkaan. Magda on ns. täysillä mukana, eli ei ole haahuilemassa minnekään, mutta taipumusta edistämiseen. Lisäksi korjaa itse perusasennon, jos epäilee tehneensä huonon, mikä tekee toiminnan välillä sähläävän oloiseksi ja toisinaan myös tökkää kättäni samalla kun pyörähtää sivulle (tämä kaikissa perusasennoissa pulmana). Namia ei ole kädessä ollut kuukausiin, joten on vain tapa, josta pitäisi nyt päästä eroon..
-> Treeniä. treeniä, treeniä!

* Jäävät liikkeet: Nämä ovat toinen vahvuusalue, on voitu treenata näitä vuorotellen ja Magda erottaa hyvin, kummasta on kyse. Voidaan tehdä lähes koemuotoisena (tosin ns. sunnuntaikävelystä, en vielä ota seuraamisesta), kestää paikallaan myös viereen palaamiseni. Sivu-käsky seisomasta jäänyt treenaamatta, joten tekee jonkin ylimääräisen säädön siinä ennen istumista, korjaa paikkaa tms., eli siihen treeniä.

* Estehyppy: Hyppää todella innokkaasti, nyt vain varmuutta siihen, että pysyy perusasennossa siihen asti, että saa luvan hypätä. Koska kestää jäävissä sen, että tulen vierelle seisomaan, en odota tässä ongelmia. Koska hyppäämismotivaatio on hyvä, otan mukaan seisomisen esteen takana ja sitten otetaan välillä kokonaisena, välillä motivaatiotreeninä (hypystä heittopalkka).


Mitä muuta?

- Treenattava oma toiminta ohjattuna, mukaan ”valmis”-sana, mahdollisuuksien mukaan uusia treenikavereita treeneihin liikkeenohjaajaksi ja luoksepäästävyyteen.

- Tokopanta käyttöön, se Magdalle kaulaan aina tokoilun alkaessa ja pois heti, kun ohi. Merkkinä siitä, milloin kontakti ja tekeminen alkaa, milloin loppuu.

- Namipalkkaus satunnaisemmaksi ja namit aina taskussa (tai repussa tms., ei näkösällä). Välillä annan vieraissa paikoissa extra-paljon palkkaa, toisinaan mennään vähällä. Kehut aina namien kanssa, välillä vain kehut, välillä koko liikkeitä ilman mitään -> kehut liikkeen jälkeen.



Magdan vahvuuksia ja heikkouksia
- Ei vaikuta juurikaan ottavan painetta vieraista ihmisistä, koirista tai paikoista, ei pelkää tai jännitä. Keskittymiskyky on iso plussa!
- Motivaatio on hyvä, sitä kannattaa vaalia -> toisinaan tylsiä vapaapäiviä kalenteriin, jolloin ei treenata tai edes tehdä pitkää metsälenkkiä.
- Ilmat vaikuttavat tekemiseen, Magda hidastuu kylmällä ja kostealla säällä, mutta niilläkin (kohtuudella) treenataan.
- Saalistushalu: rakastaa liikkuvien kohteiden jahtaamista, joten paikalla makuussa tätä erityisesti treenattava esim. palloa heittelemällä.

Julkaisenkin tämän tekstin jo pois odottelemasta, koska viikonloppuna on tarkoitus paitsi treenata myös suunnitella tarkemmin, viikkokohtaisesti, etenemistämme.

PS. Olen ottanut käytöön sivun alalaidassa näkyvän kävijälaskurin. Vajaassa viikossa käyntejä tässä blogissa on ollut jo yli sata! Ilahduttavaa huomata, että lukijoita on; ihan niin usein en sentään itse täällä käy, että tuollaisia määriä syntyisi. Minäkin seuraan useita treeniblogeja, aina niistä jotain vinkkiä ja ajateltavaa saa. Mukavia treenejä kaikille!